Highland Experience Tours, osa 4: Glencoe

Tämän meidän reissun nimi oli Mountains, monsters and massacre.

IMG_1268

Tästä paikasta on jotenkin hankala alkaa kirjoittamaan mitään. Maisemat ovat henkeäsalpaavan kauniit, mutta historia täynnä tuskaa ja surua. Näillä seuduin tapahtui Glencoe massacre, 13 helmikuuta 1692. Tuolloin Campbells-klaanin miehet aloittivat Macdonald-klaaniin kuuluvien tappamines kolmessa paikassa yhtä aikaa. Skoteilla oli kirjoittamaton laki, että mikäli kaksi klaania ei ole sodassa keskenään tulee aina tarjota ruokaa ja yösija, jos niin pyydetään. Campbellsit ja Macdonladsit eivät ollet tuolloin sodassa, joten kukaan ei osannut aavistaa tulevaa. 200sta Macdonladsin klaanin jäsenesta tapettiin 38, kylät sytytettiin tuleen ja naiset, lapset ja vanhukset pakenivat lumeen ja pakkaseen, suurin osa jäätyi kuoliaaksi. Lähes koko Macdonald-klaani tuhottiin tuona päivänä.

Kuulemma edelleen erään hotellin oven yläpuolella on kyltti ”No Campbells”, hotellin omistaa Macdonald.

Tuo paikka on todellakin aivan uskomaton maisemaltaan. Sitä voi vaan miettiä millaista tuolla alueella on ollut asua 324 vuotta sitten. Maisemia katsellessa itketti, sekä kauneus, että historia.

OriginalPhoto-484241624.270452

IMG_1260

Kolme huippua ovat nimeltaan Faith, Hope ja Charity.
IMG_1269

OriginalPhoto-484241919.464947

het80

het82

het83

het87

het91

het93

het96

het97

het100

het102

het107

het109

het110

het111

het114

Rannoch, By Glencoe

Here the crow starves, here the patient stag
Breeds for the rifle. Between the soft moor
And the soft sky, scarcely room
To leap or soar. Substance crumbles, in the thin air
Moon cold or moon hot. The road winds in
Listlessness of ancient war,
Langour of broken steel,
Clamour of confused wrong, apt
In silence. Memory is strong
Beyond the bone. Pride snapped,
Shadow of pride is long, in the long pass
No concurrence of bone

– Thomas Stearns Eliot

XOXO
Tanjanimmari

Vastaa