Ihan vaan elämää.

Eilen päättyi työttömän aktivoiminen. Päivän teema oli leikkaa-liimaa. Värkkäsin itselleni tulevaisuuden aarrekartan, asioita joita haluan säilyttää elämässäni ja joita haluan saavuttaa. Tuli ihan mun näköinen. Kurssista voisin kirjoittaa vaikka mitä, mutta tyydyn toteamaan, että hyvä kun se on ohi. Omaan elämääni se ei tuonut mitään uutta, eikä kuulemani perusteella kenenkään muunkaan. Omat suunnitelmani ovat sellaisia, jotka vaativat pidemmän ajan kypsyäkseen, niitä ei voi tehdä yhdeltä istumalta. Osaan etsiä edelleen töitä ilman TE-toimiston apua ja nytkin on työhakemus vetämässä. Katsotaan miten ämmän käy.
2015-04-13 09.59.14

Kurssilta kipaisin Pitsin ja Palmikon kautta kahville Maijun kanssa. Olipas sangen virkistävää istua kahvilassa rupatellen niitä, näitä, ilman kiirettä mihinkään. Mistä puhuttiin? Kissoista ja käsitöistä! Tigerissä kävin ostoksilla ja kuvia tulee, kunhan pääsen leikkimään kameralla. Aikuista vähän lapsettaa 🙂
2015-04-13 12.47.45

Lauantaina, kun oli ihanan aurinkoista ajettiin mun porukoille ja siivottiin meidän auto. Porukoilla kun on helppo hoitaa nuo auton siivoukset, kun imuriin saa virtaa kätevästi ulkopistorasiasta ja pestäkin auton voi siinä pihalla. Ikkunat pestiin ja suvikumit vaihdettiin. Nyt kulkee kiesi mukavan kevyesti ja hiljaisesti. Eipä tuo auton pesu kauheasti auta tässä vaiheessa, sillä veikkaan, että mökkireissun jälkeen auto on vähintäänkin yhtä kurainen kuin ennen pesua, ellei kuraisempi. Kuulin juuri, että möksälle oli satanut nelisen senttiä lunta yöllä. Auts!

Porukoiden pihalla oli jo ihan selkeitä keväänmerkkejä, kukat tunkee vaikka betonilaatan raosta valoa kohti. Muutama kuukausi ja äiteen kivikkopenkki on taas ihana kukkameri! Toivottavasti kallionauhukset kukkisivat tänä vuonna kunnolla, pääsisi perhosia kuvaamaan!
2015-04-11 13.09.44

Käsitöblogiini Neulovaan Ninjaan on tulossa juttua tästä tyypistä. Anselmi valmistui, hyvin vaiherikkaiden päivien jälkeen, viime perjantaina ja on nyt matkalla uuden omistajansa luokse. Iloinen kaveri!
2015-04-11 09.39.24

Aurinkoisia päiviä!
Tanjanimmari

Vastaa