Juhannusviikon puuhasteluja

Juhannusviikko meni melkoisen lepposissa merkeissä. Tampereella käytiin, V kävi kylässä, K vieraili meillä ja Keskenkasvuinen Kn luona. Loppuviikosta K, Keskenkasvuinen ja Nörtti kävivät katsomassa Liisan seikkailut peilimaassa. Olisin mieluusti lähtenyt mukaan, mutta kivut eivät anna istua paikoillaan niin pitkään. Leffan jälkeen K jäi vielä meille yökylään ja neitokaiset tuijottelivat vielä Bellaa, Edwardia ja Jacobia yhden leffan verran.

Olen ollut nyt kuukauden juomatta kahvia, tai no, olen juonut kaksi kupillista kahvia kuukauden aikana. Ennen kahvia meni pari, kolme kuppia päivässä. Nyt kun teetä kuluu enemmän ostin itselleni ison laatikollisen Yorkshire teetä, ihan parasta!
OriginalPhoto-487956829.978346

Leivottiin koko perheen voimin nakkisämpylöitä. Keskenkasvuinen osoittautui varsin näppäräksi sämpyläntekijäksi. Noita on sitten nautittu niin aamu- kuin iltapalaksikin. Hyviähän ne on, varsinkin kun katsoo vielä, että nakit ovat lisäaineettomia, niin myös mie saan niitä syödä.
OriginalPhoto-488025828.540824

Korttia meillä pelataan paljon, eniten ristiseiskaa, paskahousua ja Avistaa. Keskenkasvuinen on innostunut Avistasta ja voi mikä riemu siitä syntyi, kun mökin kaapista löytyi Avistan vaikeampi Pro versio. Mä olen joutunut välillä pelaamaan ja neulomaan yhtäaikaa, sillä silloin joudun laskemaan silmukoita, enkä ole ihan niin ylivoimainen. Nörtti kyllä ehdotti, että pelaisin ilman silmälaseja, jolloin en nää pöydällä kuin valkoisen kortin 😀
IMG_2165

Juhannus aloitettiin perinteisesti juhannustortilloilla 🙂 Melkoisen hyvää oli.
OriginalPhoto-488400196.992886

Juhannuksenakin voi nähdä Revontulia!
IMG_3022

XOXO
Tanjanimmari

Vastaa