Kännykkäkissoja

Tulipas taas tyhjennettyä kameran muistikorttikin. Kissojahan sieltä enimmäkseen löytyy ja sellaisia ”hei toi on aika hauska”-kuvia, joista ei enää näin jälkeenpäin oikeen tiedä, että mitä ihmettä silloin kuvatessa oikein ajatteli.

Ei tähän aikaan pitäisi ihmisen olla hereillä. Tai no, liikenteestä päätellen moni muukin on hereillä, samoin tuossa vastapäisessä talossa on monessa asunnossa valot. Heräsin puukkoon selässä siinä 3:30 aikaan. Ei kiva. Onneksi muutaman tunnin kuluttua on hieroja ja sen jälkeen taas kirmataan kuin nuori hirvi 🙂 Ihme tuo lapajumi, ollut kohta pari kuukautta. Joskus kipu laittaa itkemään ja meinaa viedä jalat alta, joskus taas se vaan jäytää tuolla lavassa. Pahinta siinä on kuitenkin se, että se tulee kun sitä huvittaa, voin liikkua, nostella, olla paikoillani ja silti ei satu, kunnes ihan äkkiarvaamatta se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Ystävänpäivä lähestyy ja kaupoissa on jos vaikka mitä roinaa taas ystäville. Onko se tosiaan niin, että yhtenä päivänä vuodessa viedään ystävälle se muka hauska muki, jossa on kaksi possua ja teksti ”kärsitään yhdessä” tai joku pehmoelukka, joka on kuitenkin kohta kirpputorilla tai kellarissa laatikossa. Millaista on hyvä ystävyys? Erään teorian mukaan ystäviksi valitaan vain sellaisia henkilöitä joista on itselle eniten hyötyä, onko näin?

Mä olen sosiaalinen eläin, mutta se ei tarkoita, että mulla olisi hirvittävä hinku hengata aina jossain kavereiden kanssa, ei mun tarvitse aina nähdä ystäviäni face-to-face, että tiedän heidän olevan ystäviäni. Viesti silloin, toinen tällöin…ehkä mesettelyä, muutama sähköposti, tärkeimpien kanssa soitellaan toisinaan harvemmin, toisinaan useammin. Mutta ei mitään aikatauluja mitä tehdään ja milloin. Joskus kahvitellaan tunteja ja parannetaan maailmaa ja haetaan vielä se kolmas kupillinen ja toinen kakkupala. Joskus jätetään Facebookin seinälle pieni hauska viesti. Mulla on myös sellaisia ystäviä, joita en ole koskaan nähnyt, mutta joita voin kutsua ystäviksi, he ovat sellaisia, joille voin kertoa lähes mitä tahansa elämässäni tapahtuukaan. Sellaisia todellisia ystäviä joille voin kertoa kaiken, on minulla hyvin harvalukuinen joukko, mutta he ovatkin sitä rakkaampia minulle.

Tästä tulikin mieleen, että pitäisi varmaan taas siivota Facen kaverilistaa. Jännä muuten, miten tuo Facebookki nykyään määrittelee kaverisuhteita. Mulla ei ole mitään ongelmaa poistaa ihmisiä listalta, varsinkaan, jos kavereita ollaan vaan sen vuoksi, että olis mahdollisimman monta kaveria. Aloin tuossa yhtenä iltana miettimään muutaman kohdalla, että koska olen viimeksi kuullut heistä, jos tuollaista pitää miettiä, niin olisikohan aika painaa ”unfriend”-nappia. Mä en ole kertaakaan vetänyt hernettä nenään siitä, jos joku on päättänyt poistaa mut listoitaan, miksi niin tekisin, sillä tiedän, että se on tämä tietokoneen ulkopuolinen ystävyys se tärkeämpi kuin se mitä tuolla interwebsin ihmeellisessä maailmassa on.

Ei ystävyyttä hoideta vain yhtenä päivänä vuodessa, eikä sitä hoideta minkään aikataulun mukaan. Hyvä ystävyys on ja pysyy, tapahtui mitä tahansa, olipa sitten tapaamisten välissä viikko tai vuosikymmeniä!

”Sä et ookaan mikään yleensä-nainen vaan ERITYISEN ERITYINEN!” tuo viesti sai eilen tipan tämän naisen linssiin. Se tuli erityisen ihanalta ystävältä, sellaiselta ystävältä, jonka kanssa nähdään jokusen kerran vuodessa, ei kovin usein, mutta meidän ystävyys ei katoa yhtään mihinkään, me tiedetään, että kävi miten kävi, tuli mitä tuli, niin tämä ystävyys ei häviä! Rakas, ihana ystäväni K!

Ja sitten asiasta ihan kukkaruukkuun, viime sunnuntain vaalituloseuforiassa päätin, että kokeilen taas tulenko ompelukoneen kanssa toimeen ja tänään meinaan ottaa härkää sarvista ja suunnata kotikotiin tuijottamaan arkkivihollistani silmästä silmään. Kankaita on muutama ja malli on suht helppo. Tosin kaikki ompelemiseen liittyvä on mulle vaikeaa, hankalaa…varsinkin se kone! Onneksi on äiti! 🙂

Vastaa