Kerrosrivinousu

Toisinaan sitä vaan käy niin, että lanka näyttää niin kivalta kerällä, mutta kun sitä alkaa neulomaan on tuloksena jotain ihan muuta. Näin kävi mulle viime vuotisen (?) Nalle Taika-langan kanssa. Onneksi oli kerrankin tyhmyyksissäni ostanut vain yhden kerän, joten ei tarvinnut miettiä kovinkaan montaa projektia mihin sitä olisi salakavalasti tunkenut sekaan. Yksittäin neulottuna tuloksena oli kauniisti sanottuna värioksennus, joku tuossa värimaailmassa vaan tökkii pahasti.

Pohdittuani aikani, että mitä teen päätin kysellä asiaa Facebookissa ystäviltäni, yhteenkään käsityöryhmään en moista kysymystä uskaltaisi laittaa, on ne sen verran hurjia paikkoja. Toki muutama mukavakin, on mutta pääasiassa tyydyn olemaan sivustaseuraaja. Vinkkeinä tuli raidoittaa tuo kammotus jonkun toisen värin kanssa ja sitten ihana Mili ehdotti kerrosrivinousun kokeilemista. Enpä ollut moista neulosta koskaan kokeillut, nii päätin nyt sitten opetella jotain uutta. Mallikerta on helppo, joten ei tuottanut ongelmia mulle 🙂 Variaatioita on monia, mutta mie tein tällä ohjeella:

1.kerros;3s oikein, 1s neulomatta
2. kerros: 3s oikein, 1s neulomatta
3. kerros: kaikki oikein
Vaihda väri

Ensimmäisestä sukkaparista tuli omaan koipeen liian iso, mutta onneksi isojalkaisia ystäviä löytyy tai sitten vien ne mökille mökkisukiksi. Toinen pari, lyhemmällä varrella on sitten omaan tassuun ihan passeli. Luonnonvalkoinen Nalle raikastaa tuota värien sekamelskaa todella kivasti, joten näitä ehkä jopa viitsii pitää. Ja mikä parasta kammottava lanka on nyt käytetty ja pieni kerä, joka jäljelle jäi on heitetty iltapäiväkerhoon meneveien lankojen sekaan, pääsevät lapset tekemään jotain kivaa langanjämistä.

IMG_2388

IMG_2399

sukat

sukat2

Vastaa