Listaihminen


Olen listaihminen. Teen listoja tarpeellisista asioista ja ruksailen tehdyt asiat yli. Nyt listoja syntyy kaikesta matkaan liittyvästä. On pakkatavien juttujen lista, matka-apteekki lista, sekalaisten juttujen lista, lista niistä asioista. joita Neidillä pitää olla, kun noudetaan hänet meille ennen reissua. Listoja piisaa ja tulee vainoharhainen olo, jos jostain listasta muka puuttuu jotain. Mä haluan olla matkalla varma, että kaikki tarpeellinen on mukana ja ettei siinä vaiheessa, kun jotain lääkettä tarvitsisi niin aleta etsimään apteekkia! No way! Jotkut saattavat pitää mua tän takia ihan pöljänä, mutta eipähän oo ikuna tarvinnut turvautua lääkäriin tms. kun on ollut kattava matka-apteekki mukana.


Eilen oli oikeastaan vallan mukava päivä. Aamulla linja-autoilin keskussairaalaan normaaliin kontrolliini. En ollut yhtään hajulla siitä, miten busseja sairaalle menee, joten varasin ihan reilusti aikaa. Kun Orimattilan bussi jätti miut torin laitaan, seikkailin sairaalalle menevän bussin pysäkille. Olipa muuten harvinaisen haastava matka, kun sai väistellä markkinaihmisiä ja autoja, jotka ajelivat ahtaissa väleissä omaa paikkaa etsien.

Kas kummaa, pääsin kävelemään suoraan sisälle sairaalaan menevään bussiin ja kun sain takamukseni penkkiin oli bussi jo liikkeellä. Tässä vaiheessa tajusin, että olen tuolla sairaalalla ihan liian aikaisin! Hetken aikaa siinä taivastelin aulassa, että mitähän sitä tässä oikeen tekiskään ja olin kävelemässä nefronpolin suuntaan niin, vastaan kävelee ystäväni Taija, joka oli just luuri kourassa laittamassa miulle viestiä, että missä mie mahdan olla. Taija tiesi, että oon Päksissä aamulla ja kun hän oli siellä omilla asioillaan, niin ajatteli, että jos vaikka satuttais törmäämään. Onneksi törmättiin, siinä sitten turistiin kahvikupposten ääressä kanttiinissa 45 minuuttia, eikä mun tarvinnut odotella polilla liian kauaa.

Lääkärin treffaaminen oli taas mukavaa. Yleensä se on sitä nykyään, kun lääkärit ovat vaihtuneet nuorempaan sukupolveen ja heidän kanssa voi jopa keskustella. Vähän tietty jänskätti, että mitä kroppa on mieltä siitä, kun lääkkeet loppuivat huhtikuussa. No, enhän mä mikään mallipotilas sinällään ole, LA 42 (se ei ikinä ole alle 20), krea 119 ja pr3-vasta-aineet 5.1. Mutta sitten taas muuten mennään niin loistavissa arvoissa, ettei mitään rajaa. Lääkärini totesi, että hieman heikkohermoisempi potilas saattaisi jo pyydellä kortisonia tahi solumyrkkyä, mutta mepä ei huolestuta vaan kattellaan ja otetaan kontrollikokeita. Kun kerran vointi on ok ja pitkän ajan arvot on samaa tasoa, mitään dramaattista ei missään, niin jatketaan lääkkeetöntä elämää. Mie nyt en vähästä hätkähtele. Puhuttiin paljon kaikkea ja ettei elämä olisi liian helppoa vilahteli keskustelussa sanat ”ihosyöpä”, ”rintasyöpä”, ”haimatulehdus”… Mitään akuuttia ei noiden suhteen ole kuitenkaan näkyvissä, mutta kuten sen nyt on jo tässä tiennytkin, niin tuollaisia voi paskalla tuurilla olla odotettavissa. Mutta me ei murehdita, eikä huolehdita! Ei ole siis mitään syytä.

Seuraavaan kontrollia suunnitellessa lääkärini kysyi, että onko mulla loma suunnitelmia, ettei vaan sotketa tylsillä verikokeilla niitä. Kerroin, että kolmen viikon päästä pitäisi olla Pariisissa. Ja siitäkös taas juttua riitti, lääkärini oli ollut pari viikkoa sitten samaisessa kaupungissa ja kylläpäs me puhuttiin. Tohtorinna totesi, että nyt on lääkärin määräys sitten nauttia Pariisista ihan täysillä! Ja muistuttipa hän myös, että Pariisissa pitää juoda paljon. Tosin unohdin kysyä, että tarkoittiko hän shampanjaa, viinejä, calvadosta vaiko Contreau’ta? 🙂

Sairaalalta markkinahumuun Lahden keskustaan ja treffeille Sokoksen kellon alle. Päiväkahviseuraksi sain Tuijan ja Roobertsillehan me suunnattiin ja hörpittiin kahvia ja höpistiin. Kahvilakulttuuri, hyvää kahvia ja hyvä ystävä, sitä minä tarvitsen aika ajoin! Onneksi miulla on kahviloissa viihtyviä ystäviä. Piipahdimme myös markkinoilla, josta ostin nipun mauttomuuksia. Postcrossaajan onneksi tuolla on yleensä aina edullisia kortteja myynnissä. Aikani niitä siinä katselin ja päädyin ottamaan muutaman ihan kivan kortin, mutta pääosin keräsin kammottavia ”Suomi-Finland” kortteja. Jostain syystä pohjoisen eksotiikka, aaltoreunoilla uppoaan ulkomaisiin ihmisiin. Itsehän en sellaista vapaaehtoisesti lähettäisi muuten.

Lahti-kaupunki päivän päätteeksi kastuin bussipysäkillä, sillä olin liian laiska kaivaakseni sateenvarjoni laukusta!


Royla White kukoistaa parvekkeella. No, onko mikään ihme, kun hortonomi helvetistä pitää siitä hyvää huolta. Mun tehtäväksi jää muistaa aina välillä kastella se!

Vastaa