Malja Rakkaudelle!

rakkauvelle

Onpas kerrassaan ollut ihanan imelää ja hemppistä tää viimeiset pari viikkoa. SuomiLove kommentteja on tupsahdellut aika hauskoista paikoista: soitin terkkariin, labran ajanvaraukseen ja ajanvaraaja tiedusteli, että ”Olitko sä telkkarissa? Se oli niin ihana se juttu!” 😀 Tokan luokan opettajani oli huikannut isälleni kaupassa: ”Se teidän Tanjan juttu telkkarissa oli niin ihana!”

Rakkautta, rakkautta, vain!

Eilen sitten huipentui mun kohdalla jo viime vuoden toukokuussa alkanut SuomiLove matka, kun vuorossa oli finaalikonsertti Lahen Sibeliustalolla. Oltiin ostettu liput heti kun ne tuli myyntiin ja sitten me saatiin vielä kutsuvierasliput, kun oltiin mukana ohjelmassa, joten äippä ja kummitäti pääsivät sitten konserttiin mukaan. Me istuttiin ihan lavan tuntumassa, joten hyvin näki ja kuuli. Konsertti oli vallan hieno, tuli suorana telkkarista muuten. Tunnelmaa piisasi, kuten myös kyyneleitä. Suurimman kyyneltulvan aiheutti Jarkko Martikaisen Valssi Tanssitaidottomille, hieno kappale ja ehkä koskettavin tarina koko SuomiLOVEn historiassa.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta onneksi SuomiLOVE saa jatkoa, eli tulevaisuudessa kyynelehditään aidon rakkauden ja hyvä musiikin seurassa! Mahtavaa! Uusia tarinoita kerätään jo, joten rohkeasti vaan kertomaan se kaunein rakkaustarina! Sen verran unohtumaton ”reissu” oli, että en voi muuta kuin suositella lämpimästi.

Mutta sen sanon vielä tähän loppuun, että vaikka konsertti oli hieno ja liikuttava, niin mulle illan sykähdyttävin hetki oli, kun kohtasin Sibeliustalon aulassa naisen, joka kysyi, että mahdanko muistaa häntä? Kerroin, että jotain etäisesti tuttua hänessä oli, mutta en äkkiseltään saanut päähäni, että missä oltaisiin tavattu. No, mehän tavattiin aikoinaan (lokakuussa 2013) Lahessa syöpäpolilla, kun oltiin molemmat tippoihin menossa. Ja nyt tavattiin eilen, huomattavasti iloisimmissa merkeissä ja ihan mahtavan upean näköisinä naisina! Oli ihana nähdä! (Mää tiiän, että sää luet tätä! 🙂 )

Rakkautta,
Tanjanimmari

3 kommenttia


  1. Sä arvasit, että mä luen 🙂 Voi miten sä kirjoitit kauniisti musta. Ajattelin siellä Sibbetalolla, kun näin sut, että mun on pakko käydä moikkaamassa, kun kuitenkin oon sun elämää täällä blogissa seurannu. Ite oon niin huono kirjottaa, etten juuri yleensä kommentoi mihinkään mitään. Sä et oikeesti tiedä, miten suuri vaikutus sillä meidän kohtaamisella syöpiksellä oli. Oli olemassa joku toinen, joka oli myös kalju ja samassa tilanteessa suht nuorena kuin mä. Sun rohkeus olla siellä odotustilassa ilman hiuksia anto mulle todella paljon voimaa olla sen näköinen kuin olin (vaikka sitä kaikkee olikin vaikea hyväksyä). Ja sithän mä kaljuilin lopputippakerrat 🙂
    Sun blogia on ollu ihana seurata, aivan ihania käsitöitä ja toi sun asenne, ihan mieletön! Voi kun osaisi itsekin ajatella noin positiivisesti ja kaivaa ne hyvät puolet kurjemmista asioista. Kaikkea hyvää <3

    sari

    Vastaa

    1. Arvasinpa hyvinkin, että tuut lukemaan. Oli kyllä ehdottomasti illan kohokohta törmätä siellä. Mielessä olet käynyt monta kertaa ja oon miettinyt, että mitä sulle kuuluu. Vaikka se kohtaaminen oli niin pieni hetki vain, niin semmoisilla todellakin on merkitystä. Me ollaan vahvempia kuin ennen, me selviytyjät! <3

      Vastaa

  2. Mulla on supertärkeetä mm. se, että ystävälläni on Nörtin lisäksi oikeita kohtalotovereita, vertaistukea syöpäläisten tappoon. Mä kun vaan etänä peesaan ja koitan tsempata. Tai lätkin ###”merkkejä, tilanteesta riippuen. Leidit, pää pystyssä muita vahvempina kohti uusia huomisia!

    Vastaa

Vastaa