Rajakankaan Hopea-aarteen jäljillä

Kaikkihan lähti liikkeelle siitä, että kummitätini Leena kertoi hankkineensa kaikille suvun lapsille korut. Pojat saisivat Duudsonien pienet Elämän Roihut ja tytöt saisivat Kalevala Korun Kukkaiskeijut. Mie sain tehtävän toimittaa korut Neiti K:lle ja hänen veljelleen sekä tietysti Keskenkasvuiselle. Päätettiin Nörtin kanssa, että ei vaan lykätä koruja tytöille, että olkaas hyvät, se olis vähän tylsää, vaan alettiin suunnittelemaan aarteen etsintää mökkimaisemiin. Päätettiin pitäytyä tontilla ja rakennuksissa aarteenetsinnän tiimoilta, sillä metsässä rämpiminen olisi mahdollisen sateen sattuessa aika tylsää ja kivikkoihin ei viitsinyt mennä, kun tuolla nyt on niitä kärmeksiä ihan omiksi tarpeiksi.

Hyviä paikkoja tuli mieleen ja tarina alkoi hahmottua. Tarinaan tuli kaunis kartanon tytär, ilkeä isäntä, karkumatka, aarteen hautaaminen, neidon katoaminen ja muuta sellaista. Tarvittavat rekvisiitat tein itse. Aarrehan piti tietysti haudata maahan ja se mihin aarre laitettiin piti olla vanha ja kolhiintunut. Tuumasta toimeen. Hiekkapaperilla hioin kahdesta metallirasiasta pintamaalia pois ja laitoin ne merisuolan ja veden sekaan ruostumaan. Parissa päivässä olivat ruostuneet minua miellyttävään kuosiin. Isompaan laitoin korut, pienissä kangaspusseissa, paperisilpun sekaan. Toiseen rasiaan tulisi yksi vihje. Rasiat annoin äidilleni, sekä ohjeet siitä minne haluttaisiin aarre haudattavan. Äiti hautasi sen juhannuksena mökillä ollessaan ja lähetti meille tietyistä paikoista otetut mitat, niin tiedettiin sitten laittaa oikeita mittoja vihjeisiin mukaan.

thumb_IMG_4788_1024

thumb_IMG_4813_1024

Koska kyseessä oli ”vanhat” dokumentit, piti tuo printterin ulossylkemä paperi saada kellastumaan ja näyttämään vanhalta. Ei muuta kuin oikeen tujut teet kuppiin ja lisätahroiksi hieman pikakahvia ja kun kirjeet oli vielä ”kirjoitettu” oikeen koukeroisilla käsialoilla, niin oikeen hienot niistä tuli. Sen verran olisin halunnut tuhlata, että olisin hankkinut punaista sinettivahaa ja sinetin, mutta lähikunnista sellaista en löytänyt. Hyvin toki pärjättiin ilmankin 🙂 Yksi vihje kirjoitettiin ”näkymättömällä musteella” eli sitruunamehulla. Sen sai sitten näkymään laittamalla kirjeen kuumaan uuniin muutamaksi minuutiksi. Sitruunamehu ”palaa” näkyväksi ja vihje oli helppo sitten lukea. Tosin vihjeen kirjoittaja oli näkymättömän musteen vaikutuksen alaisena tehnyt hieman kirjoitusvihreitä, niin tulkitseminen olikin sitten ihan oma taiteenlajinsa.:) Itse olin vallan tyytyväinen siihen, millaiset vihjekirjeistä tuli.

Tytöt väittivät, että eivät muka uskoneet koko hommaa, mutta sen verran täpöllä menivät paikasta toiseen, että kyllä siinä oli melkoinen määrä totista totta mukana.

thumb_IMG_4819_1024

thumb_IMG_5248_1024

thumb_IMG_5261_1024

thumb_IMG_5269_1024

thumb_IMG_5270_1024

Ensimmäinen vihje, koko aarteen jäljille vievä kirje löytyi aivan sattumalta saunamökissä olevasta pyyheliinalaatikosta. Pyysin toista tytöistä tuomaan minulle astiapyyhkeen ja kirje tupsahti pyyhkeiden päälle kun laatikon avasi. Oli siinä tytöillä ihmettelemistä, että mikä ihme tuo on. Totesin, että kun olen tässä tiskaamassa, en voi tulla lukemaan, joten pyysin tyttöjä katsomaan, että onko tuo jokin tärkeä paperi.

”Tää on jotain outoo käsialaa!” kuului syttöjen suusta ja sitten alkoi kirjeen lukeminen. Äänensävyt paljastivat, että nyt ollaan jännän äärellä, varsinkin ”hopea-aarre” sana tuli varsin ponnekkaasti!

thumb_IMG_5419_1024

thumb_IMG_4793_1024

thumb_IMG_4794_1024

Sitten se alkoi, aarrejahti ja punaisen postilaatikon etsintä. Loogisintahan on, että postiloota sijaitsee tien vieressä, lähellä taloa. Vaan eipä olekaan. Mökillä ei ole postilaatikkoa ollut vuosiin, mutta se vanhan postiloota on kyllä varastossa ja se piti tyttöjen löytää jostain. Avaimia haettiin avainkaapista ja verstaat ja liiterit tutkittiin, lopulta keksivät, että onhan se varastokin vielä olemassa ja siellähän se postilaatikko oli lattialla pötköllään romujen alla.

Varovasti aukaisivat luukun, ties vaikka käärme olisi tehnyt sinne pesän. Ei ollut käärmettä eikä hiiriä, vaan löytyi ruostunut rasia, jossa oli revittyä paperia. Äkkiä sisälle palapeliä kasaamaan, päästäisiinkö lähemmäksi aarretta?

thumb_IMG_5444_1024

thumb_IMG_5446_1024

thumb_IMG_5448_1024

thumb_IMG_5456_1024

thumb_IMG_5458_1024

thumb_IMG_5461_1024

thumb_IMG_5464_1024

thumb_IMG_5465_1024

thumb_IMG_5466_1024

thumb_IMG_5468_1024

thumb_IMG_5470_1024

thumb_IMG_5472_1024

thumb_IMG_5473_1024

Postilaatikosta löytynyt vihje kuului näin:

Aarteen jäljille vie tää juttu.
Onko sen vartija vieras vai tuttu?
Ei sieltä löydy herkkukarkki.
Sillä paikkana on metsän kuninkaan parkki.

Tämä se osoittautuikin hieman kinkkisemmäksi. Tytöt eivät millään meinanneet keksiä, että mikä ihme voisi olla metsän kuningas. Ei nyt sentään ihan suomalaisia muinaisjumalia alettu miettimään, mutta ei kaukanakaan oltu. Tyttöjen mielestä hirvi on ehdottomasti metsän kuningas, kun se on niin iso. Sitten vasta alkoi raksuttamaan, kun kyselin, että mihinkähän se Eeva-mummi (äitini) pelkää aina törmäävänsä tuolla metsässä?

”Se on se karhu tossa mihin autot laitetaan parkkiin!” ja sitten olitiin jo juoksemassa ”karhuparkkia” kohti. Hyvä, että kuvaaja pysyi perässä! Sieltähän se vihje löytyi, mutta miten ihmeessä se oikeen luetaan? Käänsi sen miten vaan, niin ei sittä saanut mitään tolkkua!? Sitten Neiti K sen keksi: ”Mennään peilin eteen!”

thumb_IMG_5476_1024

thumb_IMG_5425_1024

thumb_IMG_5479_1024

thumb_IMG_5427_1024

thumb_IMG_5485_1024

thumb_IMG_5488_1024

thumb_IMG_5489_1024

thumb_IMG_5491_1024

Onko kotona isäntäväki?
Mistä sen tietää, kertooko sen käki?
Taas hieman enemmän aarretta liki.
Tämän vihjeen etsinnässä saattaa tulla hiki.
Kaunis voi olla tämän kaari.
Vaan kuinka vihjeen saa, ei siinä auta haavi.

Nää mun riimit on niin ontuvia, sorry not sorry!

Tää oli tytöille sitten melkoisen helppo nakki. Hetken ne mietti miten ne saa viiri alas, kun siellä se oli viirissä kiinni se vihjelappunen. Kun todettiin, että varmaan kannattais laskea se viiri ja ottaa se oli kysymys: ”Saadaaks me?!” No mites muuten aattelitte sen saada sieltä alas? Voi sitä riemua, kun pääsivät viirin laskuun ja nostoon. Vähästä nykymuksut tulee iloiseksi 😉

thumb_IMG_5431_1024

thumb_IMG_5494_1024

thumb_IMG_5497_1024

thumb_IMG_5499_1024

thumb_IMG_5505_1024

thumb_IMG_5257_1024

Jollain tavalla aika hauskaa, että tytöt oli jo hetkeä aikaisemmin käyneet varastossa hakemassa ensimmäisen vihjeen postilaatikosta ja silti eivät muistaneet missä se ikkuna on, josta ei nää sisään tai ulos. Sitä piti miettiä taas oikeen kunnolla. Tosin löysivät muuten toisenkin ikkunan mistä ei nää sisään eikä ulos, mutta koska siihen ei peilaa pihakuusi tai muukaan puu ei kyseessä voinut olla se, mikä on saunamökissä sisällä. Mutta löytyihän se oikea ikkuna sitten viimein ja siellähän se karmin ja seinän välissä oli se vihje.

Kun neidit avasivat vihjekirjeen molemmat olivat melkoisen ymmyrkäisinä. Eihän siitä kirjeestä saanut yksinkertaisesti mitään tolkkua! Mitä lie kryptattua salakieltä. Onneksi aikaisemmin oli löytynyt yhden viheen mukana semmoinen omituinen paperisuikale, joka osoittautui vallan käytännölliseksi tämän viestin selvittämisessä.

Mä luin kirjaimia, Neiti K kertoi mikä se kirjain on oikeassa viestissä ja Keskenkasvuinen kirjoitti viestin puhtaaksi. Yhteistyöllä se sujui! Hauskaa oli seurata Keskenkasvuisen mielenliikkeitä, sillä mitä pidemmällä viestin avaaminen eteni sen paremmin Keskenkasvuinen muisti mikä kirjain vastaa mitäkin kirjainta!

thumb_IMG_5254_1024

thumb_IMG_5508_1024

thumb_IMG_5511_1024

thumb_IMG_5512_1024

thumb_IMG_5514_1024

thumb_IMG_5517_1024

thumb_IMG_5518_1024

thumb_IMG_5252_1024

Tuo tekstin alla ollut taulukko tosiaan löytyi yhden aikaisemman vihjeen yhteydessä, se ei ollut valmiissa vihjekirjeessä mukana.

Merikarku päätään rapsuttu
ja varpaitaan sorkki
pullon sulkee napakka korkki
sotilaalle pullon seilori antoi
repussaan sotilas pulloa kantoi
hyllylle piilotti pullon ja pois lähti
pullon vieressä loistaa punatähti

Eihän tuon ikäisille ole mitenkään tuttu termi ”punatähti”, meidän sukupolvelle on. Ajattelin kuitenkin, että josko neitokaisen muistaisivat vintillä olevan venäläisen sotilashatun. Siellä olisi sitten se viimeinen ja ratkaiseva vihje. Hyvin alkoi vihje aueta sotilaasta, eikä aikaakaan kun koko sakki kiipesi vintin portaita ylös ja tytöt etsivät hattua. Siellähän se oli, samalla hyllyllä missä se on aina ollut!

thumb_IMG_5424_1024

thumb_IMG_5520_1024

thumb_IMG_5528_1024

thumb_IMG_5534_1024

thumb_IMG_5535_1024

Pullo löytyi ja sen sisällä oli tyhjä paperi ja taas yksi omituinen irtolappu. Tytöt olivat löytäneet kolme ihmeellistä irtolappusta vihjeiden mukana, mutta niille ei ollut löytynyt vielä mitään käyttöä. Tyhjää paperia tytöt ihmettelivät myöskin. Sitten Nörtti alkoi tuumia, että voisikohan se olla näkymätöntä mustetta ja kertoi lukeneensa, että näkymättömän musteen saisi näkymään vaikka uunissa lämmittämällä. Kipinkapin saunamökkiin, Tanja uunia vahtimaan ja tytöt miettimään niiden irtolappusten salaisuutta.

Kun paperi oli ”paistettu” luki siinä seuraavaa:

I Vasen pitkospuu reuna
II Koivu
III Kohouman päältä

Eli siis aarre olisi siellä mistä saataisiin mitattua jokaisen kolmen kohdan mitta. Missä on tarpeeksi pitkä mitta? Missä on pitkospuut? Mitkä on pitkospuut? Onko siellä koivu? Mikä kohouma?

thumb_IMG_5250_1024

Verstaalta mitta ja lapio mukaan ja löytyihän ne pitkospuut! Mittaaminen sujui tytöitä melkoisen hyvin, mutta ne miljoonat hyttyset hieman hidasti hommaa. Nörtti auttoi mitä nyt kuvaamisen ja hyttysten huitomiselta ehti! Mitattiin sieltä ja mitattiin täältä ja lopulta kaivettiin!

Siellä se oli Rajakankaan Hopea-aarre. ”Tää lapio kolahti johonkin” ”Täällä on joku laatikko?” ”Onks tää se aarre?” Ja sehän se oli!

thumb_IMG_5539_1024

thumb_IMG_5541_1024

thumb_IMG_5550_1024

thumb_IMG_5559_1024

thumb_IMG_5561_1024

thumb_IMG_5564_1024

thumb_IMG_5565_1024

thumb_IMG_5574_1024

thumb_IMG_5585_1024

thumb_IMG_5587_1024

Siinä se on! ”Vuosisatoja” maassa ollut aarre. Vähän jänskätti, että onko siellä oikeasti mitään ja voi sitä riemua, kun sieltä löytyi samanlaiset korut. Kyllä niitä pidettiin ahkerasti kaulassa ja ihailtiin. Leena-tädille lähetettiin videokiitokset ja oli kuulemma ihan miettömän kivaa ollut etsiä sitä aarretta!
thumb_IMG_5589_1024

thumb_IMG_5590_1024

thumb_IMG_5598_1024

thumb_IMG_5600_1024

kukkaiskeiju

Tytöt oli iloisia ja niin oltiin mekin. Oltiin onnistuttu luomaan jotain sellaista, joka varmasti jää muistoihin ja joka oli jotain muuta kuin näillä nykyisillä älyvempaimilla touhuaminen tai Netflixin tuijottaminen. Tehtiin jotain yhdessä ja meillä kaikilla oli kivaa!

Tanjanimmari

4 kommenttia


  1. Upeasti sinulla lentää mielikuvitus, ihanaa puuhastelua yhdessä! Lisää tämmöistä!
    Olen lukenut blogiasi silloin tällöin ja nyt oli pakko kommentoida ja kiittää.

    Vastaa

  2. Vau! Upeaa! Näin niitä muistoja tehdään ja saadaan!

    Vastaa

Vastaa