Saisko tän viikon palauttaa, kiitos!

Tällaiset viikot pitäisi kieltää lailla. Maanantai oli ihan jees päivä. Maanantain ja tiistain välisenä yönä 2,5 tunnin unien jälkeen havahdun siihen, että jollain on paha olo. Sitten tajuan, että se jolla se paha olo on ei ole yksikään kissoista, vaan Nörtti örisee vessassa. Synttärisankari oli saanut synttärivieraakseen Yrjö Norosen. Kauheaa katsella kuinka iso mies menee äkkiä huonoon kuntoon.

Eihän siinä sitten loppuyön nukkumisesta tullut mitään ja hetin 7 jälkeen olin reippaana (NOT!!) kaupassa hakemassa Nörtille eloonjäämispakettia: limua, mustikkasoppaa, sokerikorppuja ja sipsejä. Itse suuntasin Velmaan töihin. Velmassa siivoilin lankahyllyjä ja kun nousin kyykkyasennosta ylös, kuului polvesta ”POKS”, no ainahan noi mun polve paukkuu, ne on kunnon ”riks, raks ja poks”-polvet. Vähän normaalia enemmän se kirpaisi, mutta, kun mun nivelet särkee muutenkin 24/7, niin normaalin piikkiin se meni.

Illalla ennen kuin töistä lähdin kotiin huomasin, että kas, polvihan alkaa kipeytymään ja särkemään. Bussissa melkein tunnin paikoillaan istuminen sai aikaan sen, että polvessa oli ihan hirveä kipu, siihen sattui levossa ja siihen sattui liikkeessä. Kaikki sattui. Mut tuntevat tietää, että mulla on ihan hullu kipukynnys. Mä en enää vuosiin ole tiennyt, milloin muhun sattuu liikaa ja kun sanon, että jonhonkin sattuu, niin silloin se kipu on aika kovaa. Jatkuvaan kipuun turtuu. Nyt voin sanoa, että sattui ja sattuu. Bussipysäkiltä on meille, ehkä 200 metriä ja mä vedin oikeaa jalkaa perässäni ja itkin koko matkan, pysähtelin muutaman kerran, koska kipu pakotti. 32 porrasta kiipesin hammasta purren ja lopulta romahdin eteisen penkille huutoitkemään. Tärisin kivusta!

Nestehukkainen Nörtti yritti auttaa, vaikka oli ihan pyörryksissä itsekin. Äiti soitti ja sain itkun seasta soperrettua, että aamulla, jos iskä vois viedä mut terkkariin. Nörtti alkoi oksentamaan taas. Mietin, että entäs jos noro iskee minuun, tuolla kintulla ei mitään ”satasen sileiden räjähtävää lähtöä” oteta. No, päätin, että ei iske. En nukkunut toisenakaan yönä.

Aamulla terkkariin ja hoitajan kautta akuuttilääkäriä tapaamaan. Jäi paha mieli. Tuntuu kuin lääkäri ei olisi uskonut alkuunkaan, että polvi on kipeä ja että siihen sattuu. Väänteli ja käänteli ja mie valitin kipua. Omaa ilmeisesti röntgenkatseen, kun totesi, että saattaa olla kierukka mennyt tai sitten nivelsiteissä jotain ongelmaa ja päätti kuvata polven. No, röntgenkuvassa kaikki ok, mikä ihan hyvä, mutta eihän siinä näy kierukat tai nivelsiteet, joten ihan oikeasti ei tiedetä vielä(kään) mikä polvessa on vialla. Kyynärauvoilla liikun, loppuviikon sain saikkua.

Maanantaina pitäisi mennä ”kokeilemaan” miten pärjään töissä ja jos ei tunnut paranevan, niin 2-3 viikon päähän vastaanottoaika. Tylsänä ihmisenä haluaisin, että polven ongelmat selvitettäisiin just nyt, mutta kun tää on nyt se ”Syö kaksi viikkoa särkylääkettä.” aika. Mä kyllä väänsin ratakiskosta, että en voi noita särkylääkkeitä syödä, kun munuaiset saatikka maksa ei oikeen diggaa moista, eikä ne kyllä kipua vie pois.

No, tätä kirjoitan niin, että kinttu on oikosenaan työkalupakin päällä ja särky on mahdoton. Mietin, että olisiko syytä mennä näyttämään polvea uudemman kerran ja hakea lisää saikkua, kun tuolla töissä oon kuitenkin jalkojen päällä ja liikkeessä suurimman osan päivää vai menenkö töihin ja toivon, että polvi tekee ihmeparantumisen.

Nörtti ei meinaa tokeentua millään taudistaan. Syö ja juo kyllä, mutta olo on vaan heikko. Kävi jo perjantaina Akuutissa makoilemassa, kun päätä särki ja pää tuntui puutuvan. Kaikki oli ok, mutta meinaa vielä työterveyden kautta käydä neurologilla tsekkauttamassa asioita. Olis tää viikko voinut mennä jotenkin muuten. No, jotain positiivista sentään: vaikuttaa siltä, että mä säästyin norolta *koputtaa puuta*

kupponen4

Vastaa