Sata Syytä Olla Onnellinen 48/100

kippis

Toinen vuosikontrolli rintasyövän osalta takana. Tai no, siis toisen vuosikontrollin mammografia ja ultraäänitutkimus oli tänään. Meillä onneksi radiologi kertoo samantien, että mitä siellä näkyy vai näkyykö mitään. Mammo oli yhtä inha kuin aina ennenkin, mutta siitä selvittiin, mitä nyt on tissit vähän kipeenä. Ultraava lääkäri oli sama, joka aikoinaan neulanäytteet otti, oikeaa rintaa tutki pitkään ja olin ihan varma, että jotain siellä on, mutta kuulemma, ei mitään mistä olisi syytä huolestua. Vasemman puolen tutki pitkään ja tarkkaan ja lopulta totesi, että nyt voit hengittää taas helpommin, kaikki on kunnossa, eikä mitään huolestuttavaa näkynyt. Kuulemma olisi oikeen oivallinen syy juoda shampanjaa, hyvien tulosten kunniaksi.

Min, lahopäiden kuningatar, jännitin koko rumbaa sen verran, että en muistanut skumppapulloa kylmää laittaa, joten siiderillä skoolataan nyt ja loppu viikonloppu lipitetään aitoa shampanjaa, kunhan se kylmenee!

Vielä pitäis maanantaina muistaa soittaa aika lääkärille tulosten kuulemiseen. Meillä siis pitää itse muistaa soittaa terkkariin, että tarttisin rintasyöpäkontrollin ja pitää itse olla selvillä, että onko kyseessä vaan kopelointikontrolli vai kuvaukset ja kun on kyseessä kuvaukset pitää ensin soittaa ja pyytää lähete ja sitten kun se aika kuvaukseen tulee pitää soittaa ja varata aika tuloksien kuulemiseen. Mä yritin varata viime viikolla aikaa tulosten kuulemiseen, mutta ei sitten olleet vielä tehneet syyskuun listoja, joten eivät voineet antaa aikaa, joten jos nyt tulevana maanantaina vaikka saisin tietää, koska on se aika lääkärille. Toivottavasti edes lääkäri ois sama kuin keväällä….

Onni x10000000

Rakkautta,
Tanjanimmari

Vastaa