Soveltuu? Ei sovellu?

Engineering-entrance-exams
(Kuva lainattu netistä)

Taitaa olla niin, että ei tule sosionomia, tulee sosiopaatti 🙂 No pääsykokeet on käyty kokemassa. Tän hetkinen fiilis on semmoinen, että en odota ”tervetuloa opiskelemaan”-kirjettä muutaman viikon päästä. Lähinnä jäi semmoinen huvittunut olo koko päivästä.

Koululla vietettiin aikaa 7:10-15:30 ja siitä tyli kolme tuntia oli täysin turhaa odottelua. Oli pääsykokeilla ystäväni, meidän kissavahdin Leenan kanssa, joten odottelun aikana oli mukavaa, kun oli tuttua seuraa. Onneksi päästiin vielä samaan ryhmään, kun meidät jaettiin aakkosjärjestyksen mukaan puoliksi NÄ ja VÄ alkuiset pääsivät samalle puolelle.

Kuinka ollakkaan onnistuttiin rustaamaan nimemme ryhmäkeskusteluaikaa valitessa samaan ryhmään, joten ihan tuppisuuna ei tarvinnut olla. Ryhmätilannetta jänskätin eniten, kun ikinähän ei niistä tiedä, millaisia ovat ja millainen on aihe. Onneksi aiheeksi osui työuupumus, joka ei nyt ole mitenkään hankala aihe. Kymmenen minuutin keskustelu meni aika mukavasti.

Tuon jälkeen oli vuorossa psykologin tekemä haastattelu. Haastattelu kesti reilun viisi minuuttia ja jos haastattelija on kivikasvoinen, jolta ei saa mitään tunnetta irti, on ainakin mulla semmoinen tympeä olo. No siinä käytiin pikaisesti läpi joitain juttuja, melkoista liibalaabaa ja lopuksi kysyttiin, että miten mielenterveys jaksaa. Mietin vaan, että jos jollain hakijalla on jotain mielenterveydellistä ongelmaa, niin kertooko rehellisesti vai toteaako, ettei ole mitään. Kuitenkin tuo on sellainen asia, joka saattaa ola haitaksi alalla työskentelylle.

Haastattelujen jälkeen olikin sitten se reilu kolmen tunnin odottelu. Siinä ehti virkata ja syödä eväät ja jutella ja leikkiä tutoreiden vetämää laululeikkiä. Jipii!

Viimeinen osuus meille oli äärimmäisen aikataulutetut tehtäväsulkeiset. Oli loogista päättelyä, matematiikkaa, luetunymmärtämistä, motivaatiomittareita, luonnekuvausta. Luonne jutut ja taustatietopaperin ehdin täyttää kokonaan, muuten aikarajat paukkuivat. Eipä niitä kukaan taida loppunasti päästä. Matematiikkaa pelkäsin, no yksi lasku jäi laskematta, toki muidenkaan oikeellisuudesta ei ole takeita, mutta ei ne niin pahoilta tuntuneet kuin mitä pelkäsin.

Mitään suuria huraa-huutoja tuskin täältä suunnalta tulosten saavuttua kuuluu. Tämä on vain yksi mahdollinen tie, jota lähteä seuraamaan.

Toinen tie avautui yllättäin päivää ennen pääsykokeita. Sillä tiellä on vielä monta mutkaa, estettä ja notkelmaa, ennen kuin edes pystyn tekemään päätöstä haluanko edes lähteä sitä tietä yrittämään. Se vaatisi valtavan ison loikan lähes tuntemattomaan, mutta se saattaisi olla sen arvoista. Siitä enemmän sitten jos jotain tapahtuu suuntaan tai toiseen. Mutta toteanpahan vain, että nyt eletään aika jännissä tunnelmissa. Kaikella on tarkoituksensa, niin myös sillä puhelulla.

Lumista perjantaita,
Tanjanimmari

Vastaa