TeaHouse of Wehmais

Vanhenin taas tammikuun alussa. Jotenkin tänä vuonna tuo vanheneminen tuntui erityisen ärsyttävältä. On tään nyt jotain neljänkympinkriisiä vai mitä vai johtuiko koko ärsytys vaan pitkittyneestä flunssasta. Maailman paras ystävä Kaisa lapsinensa kävivät meillä iltapäiväteellä. Samalla kertaa kestitsin myös äiteen ja kummitätini. Teetä, leipiä, skonsseja, sitruunakakkua ja hyvää seuraa ja olipa meillä mukavaa.

Loppiaisena, pakkasmittarin näyttäessä mukavia -25°c lukemia Nörtti päätti, että nyt on hyvä päivä pienelle road tripille. Alunperin oli tarkoitus käydä Anttolassa, Nörtin porukoilla laittamassa niiden jumittava tietokone kuntoon. Mutta päädyimme ajamaan Mikkelistä eteenpäin Juvalle, tarkemmin sanottuna Wehmaan kartanoon, jossa sijaitsee Suomen ainoa englantilainen teehuone, TeaHouse of Wehmais. Eihän tuo siis ole mikään ”käväistääs teellä”-paikka, tästä meidän näkökulmasta, sillä täältä ajaa tuonne sen pari tuntia, mutta kun nyt oltiin melkeen nurkilla niin ajettiin tuonne iltapäiväteelle.

Puitteet on mitä hienoimmat, ruusukuvioita joka paikassa, very British indeed. Siinä huoneessa, missä me istuskeltiin oli hieman viileää, ihmekös tuo kun pakkasta oli enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi fleecet lämmittivät mukavasti.

Koska kyseessä on teehuone, on listalla valittavana joko afternoon tea tai cream tea. Nyt talvella listalla oli myös winter tea, johon sisältyi suolainen piiras salaatilla ja vapaavalintainen tee. Teetä ja herkkuja saa myös mukaan ja nyt talven/kevään aikana kerran kuussa tuolla järjestetään scones-buffet.

Perinteinen brittiläinen cream tea pitää sisällään teen, skonssin, clotted creamin ja hillon. Jos nyt jotain pientä miinusta paikasta pitää sanoa, niin se, että heillä ei ollut tarjolla clotted creamia, mikä nyt on ihan ymmärrettävää, Suomessa kun ollaan. Paksu kermavaahto ajoi kyllä asiansa ihan hyvin. Mutta se clotted cream on vaan niin hyvää 😉

Afternoon tea on taas laajempi kokonaisuus. Päädyimme ottamaan afternoon tean, johon kuului vapaavalintainen tee (mä valitsin ihan mielettömän hyvän baked apple vihreän teen), kaksi kappaletta vastapaistettuja skonsseja kermavaahdolla ja mansikkahillolla. Lisähinnasta (1€) sai lemon curdia ja tokihan sitä otettiin myös. Suolaisena syötävänä oli kolmea sorttia sormivoileipiä: sienitäytteinen tummapaahtoleipä, talon oma saaristolaisleipä lohitäytteellä ja vaalea leipä kinkku-selleritäytteellä. Lisäksi oli inkiväärikeksi, pannacotta lasissa ja pieni herkku, jossa oli ihana sitruunainen tuorejuustopursotus.

Ei kyllä ole pahaa sanottavaa tarjoamisista, paikasta tai palvelusta. Suosittelemme molemmat piipahtamaan tuolla, jos noilla nurkilla satutte liikkumaan. Todellakin loistava vaihtoehto liikenneasema kahville ja pullalle! Kesällä paikka on varmasti ihan mielettömän kaunis, kun se oli sitä jo talvella!

Teehuoneen yhteydessä toimii myös pieni teepuoti. Nörtti päätti vielä hemmotella rouvaansa ja osti mulle kunnon teekannun. Nyt on hyvä haudutella teetä isompi satsi kerralla tai sitten pitää vesi kuumana pitämällä kannua pannumyssyssä. Kannussa on ruostumattomasta teräsksestä valmistettu teesihti sisällä.

Toki mukaan lähti maistiaisia paikan omista teelaaduista. Baked apple on aivan ihana, villikirsikka on todellakin kirsikkainen. Assam on ihan Nörtin oma, itse en siitä niin paljoa välitä ja Studio 54 en ole vielä ehtinyt maistamaan. Josko vaikka tänään maistaisi 🙂

XOXO

16 kommenttia


  1. Tosi kivan oloinen paikka ja iltapäiväteetarjotin näyttää herkulliselta! Harmi että Juva on täältä pääkaupunkiseudulta katsoen aika kaukana 😀

    Vastaa

    1. Tuo on kyllä aivan ihana paikka! Ihan ehdottomasti on päästävä myös kesällä käymään. Onhan se aika kaukana, mutta onneks voi samalla reissulla käydä anoppilassa moikkaamassa miehen vanhempia.

      Vastaa

    1. Kannattaa poiketa, jos tuolla suunnalla lomailette. Nyt siellä on tehty remonttia ja teehuoneen yhteyteen on tulossa paikallisia herkkuja myyvä puoti. Pitänee käydä kesällä kurkkaamassa, mitä herkkuja siellä myydään!

      Vastaa

  2. Ah, mä niin rakastan tälläisiä paikkoja ♥ Suosin aina, jos vain mahdollista, pikku kahviloita tai teehuoneita, kun olen reissun päällä. Kiva, että pääsit käymään tuolla. Pikku reissut piristävät kummasti sitä normiarkea, kun pääsee hetkeksi pois niistä normiympyröistä. Täytyykin pistää paikan nimi muistiin, jos vaikka joskus tulee liikuttua tuolla päin.

    Vastaa

    1. Onhan näissä huomattavasti enemmän luonnetta ja tunnelmaa kuin perus-Apseissa 🙂 Tuokin on periaatteessa keskellä ei mitään ja on niin hurmaava paikka, ettei mitään rajaa. Todellinen pieni pako arjesta, kun tuolla teekupposen ääreen istahtaa.

      Vastaa

  3. Ihan mahtavaa! Siistiä, että löytyy kahviloiden sijasta jotain erilaista! Tarjoilutkin näyttävät hyvältä! Minä itseasiassa olen haaveillut muutama vuosi sitten teehuoneen perustamisesta 🙂

    Vastaa

    1. Mä olen parantumaton anglogfiili ja olen myös moneen kertaan sanonut, että jos perustaisin kahvilan olisi se englantilainen teehuone. Ilman teetä ei ole elämää 🙂

      Vastaa

    1. Se on kyllä käymisen arvoinen paikka. Ovat kuulemma juuri saaneet valmiiksi remontin ja sen myötä teehuoneen viereen on avattu deli.

      Vastaa

  4. Ihanalta näyttää tuo paikka! Jos tuolla pääsisi miehen kanssa kesällä käymään! Kiitos vinkistä!

    Vastaa

    1. Suosittelen lämpimästi. On varmasti huikean kaunis koko paikka, kun luonto on kauneimmillaan.

      Vastaa

  5. Olen joka kerta Britteihin matkustaessani pontevasti päättänyt käydä kello viiden teellä jossain huikean hienossa paikassa …. ja yhtä monta kertaa palannut matkalta juomatta kupillistakaan teetä, puhumattakaan skonsseista ja kurkkuleivistä. Koitan nyt pistää tämän vinkin mieleen, jos kesällä vaikka sattuisi teehuoneella päin liikkumaan. Kiva lisä nuo fleecehuovat.

    Vastaa

    1. Monet kerrat Lontoossa käyneenä olen myöskin onnistunut ”välttämään” perinteisen afternoon tean. Haaveissa on mennä vielä kerran kunnon teelle Kensingtonin palatsin Orangerie-kahvilaan, se kattaus on vaan niin posh! Skotlannissa vihdoin pääsin kunnon teelle 🙂

      Ainoa mikä kotimaisesta teehuoneesta puuttuu on se clotted cream, mutta ymmärrettävistä syistä. Kannattaa piipahtaa, jos Etelä-Savossa sattuu seikkailemaan!

      Vastaa

  6. Kiva postaus! Mä en ole käynyt tuolla teehuoneella, mutta oon juonut niiden teetä muutamaan otteeseen ja tykkäsin todella paljon! Tässä olisikin kiva kesäkohde! 🙂

    Vastaa

    1. Mä suunnittelen myös kesäretkeä tuonne.

      Vastaa

Vastaa