Tiuhti

Tiuhti, lauman ainoa lady, Viuhtin sisko. On luonteeltaan todellinen Muori Pippuri. Hellittelynimiä on juurikin tuo Muori Pippuri, Fat Lady, Tytsy ja Tiuhtiainen. Luonteeltaan hieman epäluuloinen ja vieraita ihmisiä kohtaan arka. Tiuhti on ihan mun kissa. Koko viime vuoden, rankkojen hoitojen ajan Tiuhti oli tiukasti mun vieressä sängyssä, leikatun puolen kyljessä kiinni ja aloitti kovan kehräämisen pienestäkin mun liikkeestä. Piti mammasta huolta. Nyt vieläkin, kun menen sänkyyn tulee Tiuhti viereen.

Tiuhti on täti, jolle ei ryttyillä! Miska yrittää, mutta Tiuhti alkaa murisemaan kuin moottorisaha ja silloin on parempi perääntyä. Jo pentuna Tiuhti teki näin ja varmisti sillä, että pojat perääntyy ja prinsessa pääsee ensimmäisenä syömään.

Sen verran on hienohelma tämä meidän matami, että laatikolla ei voi omia tekosiaan peittää, vaan hommat hoidettuaan Tiuhti lähtee pois ja pojat menee hoitamaan peittämisen. Eihän nyt tosinainen tassujaan sotke.

Tiuhti nukkuu yönsä mun tyynyllä tai tyynyn ja sängynpäädyn välissä. Tämä tarkoittaa sitä, että melko usein mua potkitaan päähän öiseen aikaan ja tyyny tärisee tytsyn kehräyksestä.

Tiuhti ei ole kovinkaan kova juttelemaan (pojat vastailee, kun niille juttelee). Muutaman kerran on se vahingossa naukaissut jotain mulle, mutta ei paljoa ole asiaa. Paitsi, kun on metsästys menossa. Jo kaukaa kuuluu kova naukuminen, kun Tiuhti on saanut saalista. Naukuminen kovenee, kun Tiuhti lähesyy ja yleensä sängylle hyppää Tiuhti suussaan joko leluhiiri tai joku muu lelu. Niitä sitten kannetaan mammalle. Aamuisin leluja löytyy lattialta mun sängyn vierestä ja suurinta hupia Tiuhtille on hukuttaa lelujaan juomakuppiin. Kupista on kaivettu aikojen saatossa vaikka mitä. Voin kertoa, että ei ole kovinkaan kiva tune herätä yöllä siihen, että läpimärkä iso leluhiiri tiputetaan naaman päälle.

Tänä kesänä Tiuhti alkoi suorittamaan uimamaisterin tutkintoa. Juomakuppi on oiva paikka siihen hommaan. Keittiön lattia lainehti ja meidän ollessa reissussa tuli hoitajalta viestiä, että mitä hän tekee kun juomakupit on keskellä keittiön lattiaa tyhjinä! Pitkään mietittiin, että kuka sitä tekee, kunnes kerran yllätin Tiuhtin loiskuttamassa vettä, eikä se lopettanut vaikka komensi tai siirsi pois, palasi piru takaisin 🙂 No, onneksi tuo on nyt vähentynyt.

tiuh

tiuh1

tiuh2

tiuh3

Vastaa