Marrasmasennus

image

Marrakuu, kuoleman kuukausi. Synkkää ja märkää. Sataisi edes lunta. Minulla on marrasmasennus, tai ehkä paremminkin alakulo. Tunnen itseni yksinäiseksi, kun olen kaikki päivät kotosalla.

Yritän tehdä asioita, minkä peukalo antaa myöden. Päivät menee oikeastaan siihen, että surffaan netissä, katselen telkkaria, silittelen kissoja. Pihalle ei viitsi sateeseen mennä.

Olen huono pitämään ystäviin yhteyttä. Tuntuu, että kaikki ovat niin kiireisiä oman elämänsä kanssa, on koulua ja töitä, viikonloppuisin ollaan menossa. Jos mä soittaisin, olisiko aikaa tulaa kylään? Jaksaako kukaan mun jorinoita kuunnella? Mun kanssa kun voi jutella muustakin kuin syövästä.

Toki voisin hypätä bussiin ja hursitella vaikka Lahteen, mutta ajatus suljetusta, pienehköstä tilasta köhivien ihmisten kanssa ei oikeen houkuttele. Tästä syystä en oikeen innostu kahvilassa istumisesta tai shoppailusta.

Perjantaina olisi Mäntsälässä Donnien kahvikerho. Donnat ovat rintasyöpään sairastuneita, sitä sairastavia tai siitä parantuneita naisia. Sinne tekisi mieli, katsotaan saanko kyytiä sinne. Olisi kiva nähdä vertaisiaan ja jutella vapautuneesti, ilman, että täytyy kauheasti miettiä miten sanansa asettelee. Tekisi hyvää tuulettua vähän.

Nörtti lähti työterveyteen, josko asiat alkaisivat rullaamaan tukkoisuuden tutkimisen kanssa. Olisihan. Se hyvä tietää, mistä moinen johtuu.

Päivän positiivinen: huomisesta lähtien tästäkin kylästä saapi maalaiscroisantteja, kun Lidl avataan.

3 kommenttia


  1. Kuule, sama täällä vaikka hoitoni ovat vasta alussa. Kamala tylsistyminen ja ajan pitkäksi käyminen. Tämä vuodenaika on muutenkin raskas. Toisaalta voi hyvällä omallatunnolla vain olla ja öllöttää.

    Kummasti kaikki yhteydenpitoa luvanneet ystävätkin ovat hiljentyneet. Itse aina mietin, jospa ei syöpätarinat kiinnosta. Tai sitten pelottaa liikaa.

    Jospa levätään tämä talvi ja herätään paremmin henkiin kevätauringon myötä 🙂 Siihen asti valtavasti mielikuva-aurinkoa Sinulle!

    Vastaa

  2. Vähän samat tunnelmat minullakin. Toivottavasti saat kyydin sinne Mäntsälään. Olen itse käynyt parissa syöpäjärjestöjen vertaistapaamisessa ja kyllä ne piristivät. Pääsee vähän ulos omasta tuvasta ja tapaa ihmisiä joille ei tarvi rautalangasta vääntää omaa tilannetta.

    Tuo kaveriasia on myös tuttu. Ovat kiireisiä töissään, joten ei viitsi häiritä keskellä viikkoa. Onneksi minulla on muutama kaveri ja sukulainen, jotka ovat selvästi ottaneet asiakseen olla säännöllisesti yhteydessä ja järjestää tapaamisia. Itse olen yrittänyt tavata ihmisiä aina lepoviikon aikana, kun on enemmän voimia. Ja olen mieluiten tavannut kodin ulkopuolella, koska alan jo olla mökkihöperyyden rajamailla. Mutta minä asunkin yksin, ei edes kissoja seurana (sinulla on muuten tosi kauniita kissoja!), joten välillä alkaa olla melko kova ihmiskontaktin tarve. Sinulla on ollut paljon enemmän noita sairaalareissuja, joten ymmärrän kyllä varovaisuuden. Voisiko kavereita vähän patistella? Tiedän kyllä, että se ole helppoa sillä olen mietiskellyt muutaman oman kaverini patistelua mutta enpähän ole saanut aikaiseksi.

    Vastaa

Vastaa