Älä oo möksö, ota keksi!


Eipä tässä paljoa keksit auta. Opiskelijan karu kesä paljastui mulle kokonaisuudessaan, kun tajusin, että ennen elokuuta ei ole tulossa lantin lanttia mistään.

Tulee aika jännittävä kesä, kun ei lääkkeet ikuisesti kestä ja niitä ilman ei pärjää. Kukahan mahtaa maksaa laskut? Meneekö luottotiedot? Ihan hullu ahdistus päällä. Päätä on särkenyt pari päivää, eikä särkylääkkeet auta. Itkettää koko ajan ja ahdistaa ihan hirveästi.

Toimeentulotuki on tavoittamattomissa, kun toinen meistä on töissä. Tästä kaupungista tahi Lahdesta on turha kuvitella saavansa töitä.

Hauskinta tässä kaikessa paskassa on se, että kysyin suoraan työkkäristä, että mitenkä sen oma ehtoisen opiskelun työvoimapoliittisella etuudella kanssa nyt on, saako sitä artesaaniopiskelija vai ei. Kun mulle sanottiin heti kun olin hakenut tonne, että sillä työkkärinrahalla on turha edes haaveilla opiskelevansa, kun sitä ei artesaaneille myönnetä. Tämän sanoi mulle ihan kaksi virkailijaa paikallisessa työkkärissä. Kuitenkin Lahden työkkärissä oli kyseinen raha myönnetty yhdelle meidän opiskelijalle.

Kysyin tosiaan tätä asiaa Lahdesta ja vastaus oli, että asia tutkitaan tapauskohtaisesti. Mun kohdalla ei tutkittu, ilmoittettiin heti kättelyssä näin. Eli se on siis pärstäkerroin joka vaikuttaa. Jos virkailijan ja työttömän skemiat ei kohtaa, niin voi heittää hyvästit oikeudenmukaiselle toiminnalle.

Mutta jotain hyvää: mun ei tartte olla kyseisen viraston kanssa missään tekemisissä enää tämän jälkeen. Mun puolesta saavat haistaa….

Summa summarum: alkakaa opiskelemaan se kannattaa, kunhan muistatte, että jos kesäksi ei ole töitä, niin ainoa tapa saada rahaa on opiskella päätoimisesti koko kesä ja sehän on vallan helposti hoidettu!

– Posted using BlogPress from my iPad

3 kommenttia


  1. Olikos sitten niin että sulla ei työssäoloehto täyty peruspäivärahan (vai millä nimellä se nykyään liikkuu) saamiseen? Siihen kun ei nykyään enää ne puolison tulot vaikuta. Tuttua on tuo opiskelijan kesä, ei ole helppo se :(. Tsemppiä!!

    Vastaa

    1. Ei kun koko homma johtuu siitä, että opinnot jatkuu syksyllä, jolloin ei ole oikeutettu näihin etuuksiin. Eli opiskelijastatus estää työttömänä olemisen.

      Vastaa

      1. Ai niin. Pöh. Jos on kerran opiskelija kesälläkin, pitäis ihmisen saada opintotukea kesälläkin. Jos ei saa opintotukea kesällä kun ei ole koulua, niin ei pitäisi olla opiskelija vaan työtön ja oikeutettu muuhun tukeen. Minusta asia on niin yksinkertainen, mutta minähän olenkin vaan minä ja ilmeisesti väärässä. Pylperöstä on tämäkin homma.

        Vastaa

Vastaa