Alakulo

En tiedä mistä johtuu, mutta alakulo vaivaa. On jotenkin surumielinen olo koko ajan. Saattaa johtua tylsistymisestä, kun peukalo on edelleen rikki ja mitään ei oikeen voi tehdä ilman, että siihen sattuisi.
 
 Olen ehkä yksinäinen, en tiedä. Pyörin kotona neljän seinän sisällä, tekemättä oikeastaan mitään. Ei kai mun kauheasti tarttisi tehdäkään, olenhan toipilas, mutta edes jotain. Kai tämä tästä ajan kanssa tasoittuu, ei tässä ole kiire mihinkään, parannun hissukseen.
 
 Verenpaineet ovat alhaalla, sekin huipattaa aina välillä. Ei kuulemma ole vaarallista, mutta ikävää. Nyt sentään sain paineet mitatuksi. Ei kai tässä ole ressiä, kun paineet on tota luokkaa.
 
 Meidän perheellä pon pari jännää viritystä, mutta niistä sitten kun jotain varmistuu. Voi olla jotain aika isoakin tiedossa, tiedä häntä.


Olen miettinyt kouluun paluuta, vaikka se ei ole ihan vielä ajankohtaista, kun saikkua on tammikuun loppuun asti. Muistanko mitään? Osaanko mitään enää? Miten hommat jatkuu ja milloinkohan mahdan valmistua. Yhdessä vaiheessa olin sitä mieltä, että en jatka koulua vaan lopetan, mutta nyt olen sitä mieltä, että käyn koulun loppuun ja valmistun sitten kun valmistun, en ota stressiä.
 
 Ilta on saapunut, huomenna on varmaan ihan kiva päivä tiedossa. Ehkä kuvia ja juttua myös. Suloista sunnuntaita lukijani.


– Posted using BlogPress from my iPad

Vastaa