Albert Kahn Musée et Jardins

Tää oli ehkä mulle koko reissun kohokohta. No, okei, oli se Pere Lachaisen hautuumaakin, mutta kun noihin paikkoihin menee toista kertaa jää se sellainen ensihuuma pois. Albert Kahnin museo on jollain tavalla hieman mystinen paikka. Se ei ole mikään turistirysä ja tuskin kovinkaan moni siitä on kuullut. En olisi minäkään ellen ihan vahingossa kolme vuotta sitten olisi kääntänyt Teemalle juuri oikeaan aikaan kun ”Kuvia Kadonneesta Ajasta”-sarja alkoi. Hurmaannuin aivan täysin ja jo silloin lupasin itselleni, että jos ikinä pääsen Pariisiin uudelleen menen käymään tuolla museossa. Tuon 9-osaisen sarjan olen katsonut lukemattomia kertoja uudelleen ja ihan varmasti tulen katsomaan sen vielä monta kertaa!

Jaa, että kuka ihmeen Albert Kahn? No, 1900-luvun alussa yksi Euroopan rikkaimmista miehistä, pankkiiri ja filantrooppi. Päätti käyttää rahansa luodakseen ”Planeetan Arkiston” ja lähetti valokuvaajia ympäri maailman kuvaamaan eri kulttuureja ja nuo kuvat ovat maailman ensimmäisiä värivalokuvia, tai oikeammin maailman ensimmäisiä värillisiä lasinegatiiveja! Kiitos Lumièren veljeksille jotka värjäsivät perunatärkkelystä sinisellä, vihreällä ja punaisella ja levittivät liuoksen lasilevylle ja siinä oli autokromi, lasinegatiivi! Kuvia on tuossa ”Planeetan Arkistossa” yli 72000, huima määrä toinen toistaan upeampia kuvia.

Kuvat ovat kuin unta, omalla tavallaan utuisia, mutta samalla järjettömän teräviä ja hienoja. Museossa oli tällakertaa näyttely 1900-luvun alun Mongoliasta. Ihan uskomattomia suurennoksia vanhoista negatiiveista. Näinpä myös muutaman oikean autokrominkin sekä sitä välineistöä, jolla niitä kuvia otettiin. Itse museossa oli hyvin hiljainen ja viipyilevä tunnelma, hieman hämärää. Sitä vaan huomasi tuijottavansa jotain kuvaa ihan hiljaa ja pitkään. Sisällä museossa ei saanut ottaa valokuvia, vaan eipä se tuntunut ääliöturisteja häiritsevän! Typeriä ihmisiä riittää joka paikkaan.

Stéphane Passet, valokuvaaja, joka kuvasi suurimman osan Mongoliassa kuvatuista kuvista. Kyseinen kuva on autokromi vuodelta 1913.

Mongolialainen nainen, autokromi vuodelta 1913

Mongolialainen mies hevosensa kanssa, autokromi vuodelta 1913. Koska autokromien valotusaika oli pitkä tuli kuviin usein liike-epäterävyyttä, kuten tässä kuvassa tuo hepan häntä.

Roland Barthes puhuu ”pistoksesta” (punctum) jonka tuntee kun valokuva jollain tasolla liikuttaa, tekee vaikutuksen. Tämä kuva on mun ”punctum”-kuva. Tämä jäi mieleen ensimmäisellä keralla, kun tuota Kuvia Kadonneesta Ajasta-sarjaa katsoin. Kuinka onnellinen olinkaan, kun löysin tämän limited edition printtinä museosta. Kuvassa veronalainen tyttö, autokromi vuodelta 1918

Tämä Eiffel-torni autokromi on vuodelta 1912 ja on Auguste Leonin ottama.

Värinegatiivien ja valokuvien lisäksi Albert Kahn oli hyvin kiinnostunut puutarhanhoidosta ja niinpä hän tuotti kuvjaajien mukana Pariisin kotiinsa erilaisia kasveja ympäri maailmaa ja suunnitteli puutarhan talonsa ympärille. Puutarhassa otetut autokromit ovat vuodelta 1913. Tuo puutarha on muuten sellainen paratiisi, että en ollenkaan ihmettele, että sinne tulee ihmisiä viettämään aikaansa. Pääsymaksu 3€ ei todellakaan ole paljoa siitä rauhasta, joka tuolla puutarhassa, tai pitäisikö sanoa, puutarhoissa vallitsee. Sillä tuolla oli ainakin japanilainen, ranskalainen ja englantilainen puutarha, ruusutarha, talvipuutarha sekä sininen metsä. Linnut lauloivat, aurinkopastoi ja esikaupunkialueen liikenne kuului hyvin vaimeana. Paratiisi.

Vaikka tuolla olisi viihtynyt niin paljon pidempään, niin poishan sieltä piti lähteä. Pariisissa riittäisi vielä paljon nähtävää!

2 kommenttia


  1. Meille vois tulla tommonen Albertin puutarha, voisin ottaa sinne töihin muutaman tuollaisen tyylikkään puutarhurin. Onneks sä pääset kehystämään sulle tärkeän kuvan aivan pian. Mä tein toisena työnäni sen peppi-taulun ja se on vieläkin kaikista lempparein, ehkä juuri siksi, että se on mulle tärkeä kuva.

    Vastaa

    1. Sitä tässä odotellaan, että saisin tuon pistoksen kehyksiin. Sitten kun teillä on tuollainen puutarha, niin elämä on yhtä puutarhajuhlaa ja kun istutatte sen sinisen metsän naapurin rajan tuntumaan, niin niistäkään ei ole enää haittaa!

      Vastaa

Vastaa