Crash crash burn!

Se oli sitten sellainen päivä, että jo aamulla 5:15 tiesi, että päin mäntyä mennään ja lujaa! Nousin sängystä, kävelin keittiöön ja napasin kahvinkeittimen päälle, vain huomatakseni, että puoli kämppää pimenee. Diagnoosi: palanut sulake ja hoitona sulakkeen vaihto. Tosin sulakkeet oli…. jossain. Lähdin kouluun kiukkuisena ilman kahvia.

Kouluun päästyä oli jo valmiiksi sellainen olo, että mulle ei kannata puhua, eikä muutenkaan ärsyttää. Ei kukaan ärsyttänytkään, mä vaan ärsyynnyin lähes kaikesta mitä tapahtui. Eniten riepoi ja riepoo vieläkin ihmisten saamattomuus. Meitä on monta ja kaikki käyttävät samoja koneita ja niiden olisi syytä toimia… Yhteiset tilat pitäisi pitää siisteinä, että hommat toimii. Lavuaarin luona olevat roskikset haisivat, kun niihin oli jätetty elukkaliimapurkkeja haisemaan. Kovin ihastuttava raatokammari ödööri lehahti nenään aina kun meni käsiä tai siveltimiä pesemään. Asiasta oli sanottu jo edellisenä päivänä, että kaikki osallistuu siivoamiseen, mutta kenenkään perse ei sitten penkistä noussut, että olisi siivottu. Siinä vaiheessa, kun energiajäte alkoi olemaan ylitsevuotavainen, päätin, että perkele, nyt riittää. Mitään hirveen painavaahan en saisi nostella leikatulla ja sädetetyllä puolella, mutta jonkunhan ne roskat on sitten kuitenkin vietävä. Tyhjensin roskikset, siivosin kasauskoneen, joka taas vaihteeksi ui liimassa, kun omia jälkiä ei vaan voi siivota ja lakaisin lattioita. Hieman siistimpää edes ja ehkä pikkaisen puhtaampaa ilmaa, kun on edes pikkaisen vähemmän homeitiöitä maisemissa, kun homeiset liimapurkit kannoin roskiin.

En voi kuin ihmetellä, että miten nämä ihmiset pärjäävät oikeassa elämässä kotonaan, kun ei siivoaminen kertakaikkiaan maistu. Ehkä pappa betalr siivoojan tai jotain…En myöskään ymmärrä tätä ”en oo käyttänyt”-asennetta, aina voi auttaa yleisten tilojen siivoamisessa, kun kuitenkin aikaa viettää siellä. Ehkä tää kaikki johtuu siitä, että olen ainoa lapsi ja joutunut siivoamaan omat jälkeni, kun ei ole ollut sisaruksia joita pomottaa. Mutta oikeasti en vaan tajua… Sen verran pahasti alkoi kukkapipotädin pipoa kiristää, että lähdin aikaisemmin kotiin. Oisin varmaan oikeasti räjähtänyt jossain vaiheessa.

Tuona päivänä sain aikaiseksi makuuhuoneen sängynpäätyyn peilin. Peili on kierrätyskamaa, vanhan kirjahyllyn baarikaapista. Aika pähee, vai mitä?!
2014-03-18 13.31.58

Onneks mulla on kotona tappelukaveri aina valmiina. Humalainen, vaaleanpunainen mustekala, nyrkit pystyssä!
2014-03-20 18.08.36

Tuo päivä sattui olemaan vielä meidän 9v häimispäivä. Nörtti-rakas se yllätti, yllätti isosti. Ollaan näköjään menossa heinäkuussa Tallinnaan kattomaan Thirty Seconds to Marsin keikkaa. Paikat on paremmat, joten tällä kertaa ehkä jopa erotan Tukkajumalan lavalta. Hotelli on kävelymatkan päässä Saku Suurhallista ja sieltä on varattuna poreammeellinen sviitti kahdeksi yöksi. Aika ihanaa! Tallinnassa oon viimeksi käynyt vissiin 1995 tai jotain… Ihanaa kun on mitä odottaa ja tietää, että tästä tulevasta kesästä taitaa tulla huomattavasti parempi kuin edellisestä!

Helsingin keikalta ostettu juliste kehystettynä.
2014-03-19 15.53.26

Vastaa