Kilpisjärven mahtava Saana ja muuta Lappia

Kun oltiin ajamisen makuun päästy niin päätettiin viimeisenä kokonaisen Lapin päivänä suunnata kohti käsivartta ja Kilpisjärveä. Matkalla soittelin Keskenkasvuiselle Kotiteollisuuden versiota Haltin Häistä ja kertoilin tarinoita Saanasta ja muita lappilaisia saagoja, mitä nyt satuin muistamaan. Keskenkasvuinen kertoi, että olivat puhuneet Saanasta ympän tunnilla ja odotti kovasti näkevänsä vaivaiskoivuja.

Sen verran erilaiset maisemat tällä matkalla oli, että malttoi Keskenkasvuinenkin katsella niitä, eikä vaan olla nenä kiinni iPadissa. Tosin syynä saattoi olla se, että tuolla käsivarren suunnalla toimii tuo 3G aika huosti 😉

En muista, että olisin aikaisemmin tuolla käynyt, ihan varma en ole, voi olla, että kun muksuna tuolla suunnalla reissasin porukoiden kanssa, niin saatetaan olla käyty, ihan tosiaan varma en ole. Kun maisemat alkoivat muuttua karummiksi ja tunturit korkeammiksi ja kun edessä alkoi siintämään lumuvuorisia huippuja valtasi minut syvä kunnioitus tätä maisemaa kohtaan. Uskomattoman kaunista! Karua ja kaunista!

Päivä oli aika viileä +5c – +9c ja tuuli oli kova. Kovinkaan monessa paikkaa ei pysähdytty kuvaamaan ja suuri osa kuvista onkin napattu liikkuvan auton ikkunasta. Toki pysähdeltiin ja ihailtiin maisemia. Saanan juurella kuvasin Saanaa, takanani olevaa poroa ja tursitia, joka kuvaa sitä samaista poroa 😀

lapland39

lapland41

lapland47

lapland50

lapland53

lapland54

lapland56

lapland59

lapland60

lapland61

IMG_7807

lapland62

Norjan puolellekin ajettiin. Tarkoituksena oli käydä Morsiushuntuputouksilla, jonne kuulemma johtaisi hyvä polku. No, putoukset löydettiin, vaan se polku pysyi piilossa, joten jäi nyt sitten putoukset kuvaamatta. Vähän harmitti, mutta minkäs teet.

Ja kun nyt kerran lapissa ollaan ja lunta on siellä sun täällä, niin pitää sitä ottaa sellainen keskikesän lumikuva! Nörtti kasteli sukkansa ja Keskenkasvuista nauratti seistä lumilämpäreessä. Mutta tunturissa juoksenteleminen olikin sitten vastaavasti kivaa! Siellä se vasa kirmaa ja hirvas seuraa perässä 😀
lapland65

lapland66

lapland72

lapland76

lapland80

lapland81

IMG_7815

lapland83

Kittilän kirkko
lapland85

Tässä vielä satunnaisia otoksia sieltä täältä Lappia. Ja niitä ”pakollisia” porokuvia myös. Aika vähän oli poroja liikenteessä, ilmeisesti metsässä oli vielä suhteellisen mukavaa olla, niin ei tarvinnut tulla avoinaisille paikoille ötököitä pakoon!

Ei nyt ehkä kuitenkaan mikään kuuluisa Lapinhulluus iskenyt, mutta mieli tekee uudelle reissulle, ehkä ensi kesänä, ehkä useammassa eri paikassa yöpymisiä, tosin mä olen aika vaativainen yöpaikkojeni suhteen, mutta eiköhän mullekin sopiva löydy 🙂

lapland2

lapland1

lapland6

lapland10

lapland15

lapland17

lapland31

lapland33

lapland34

lapland35

IMG_7691

IMG_7797

1 kommentti


  1. Lapista saa aika edullisesti kesäisin ihan hienoja ja hyvin varusteltuja mökkejä. Ollaan vuokrattu muutaman kerran leviltä mökki 200-300€ viikko. Talvella samat mökit on tonnin ja ylikin viikko. Ollaan sitten tehty päiväretkiä sieltä mökiltä muualle ympäristöön. Ollaan oltu myös muutaman kerran Norjassa, siellä tietty maisemat mielettömän upeat esim. Geirangerilla. Ollaan ajettu omalla autolla ruotsin läpi ensin Osloon ja siitä eteen päin. Etelä Norjan haluaisin vielä nähdä. Siellä on niitä saaria ja hienoja merimaisemia. Olen myös suuri Tanska fani. Ollaan oltu sielläkin 5 kertaa omalla autolla melkein joka puolella, mutta Jyllanti on mun suosikki. Siellä on mahtavat uimarannat, niitä on kilometri kaupalla. Ollaan sieltäkin otettu mökki viikoksi tai kahdeksi. Kesäkuussa kun menee saa laivamatkat autolla suht edullisesti ja mökitkin on suht edullisia. Eikä siellä ole ruuhkaa vielä silloin, jos haluaa olla rauhassa. Me ollaan myös aika nirsoja ton majoituksen kanssa:-), pitää olla siistiä ja kaikki pelit ja pensselit:). T: Syöpis muija Turusta

    Vastaa

Vastaa