Kotona

Ihanaa olla kotona, vaikka sairaalassa en kovin kauaa nyt joutunutkaan olemaan. Se oli jonkin sortin tulehdus ja elämää suurempi nestehukka. Muutama litra tipan kautta ja niin paljon vissyä, kuin kykeni juomaan. Olo alkoi paranemaan, munuaiset toipumaan ja tulehdusarvotkin tulivat hujahtamalla alas, kun antibiottia sai suoraan suoneen.


Vieläkin on väsynyt olo, mutta paljon parempi kuin lauantaina saatikka perjantaina, jolloin luulin joutuvani sairaalaan. Kuumekin onneksi meni pois. Huomenna tapaan onkologini, Aino Aallon. Aina tuo nimi jaksaa vaan hymyilyttää. Puhutaan varmaan 16.9 alkavasta Cex tipasta. Pakko myöntää, että jänskättää jonkin verran, ei tuo lääkärin tapaaminen vaan tuo tippa. Luotan kyllä pahoinvoinninestolääkkeisiin, tai kuten sytohoitsuni sanoo, hyvinvointilääkkeisiin… Vähän vaan hirvittää, miten heikkoon kuntoon sitä menee.


Mä oon muuten aika huono syöpämuija, kun en jaksa kauheesti miettiä mitä suuhuni laitan. Toisaalta, mulle sanotiin, että syö sitä mikä maittaa. Sairaalassa sain maistella kaikkia proteinijuttuja. Osa nappasi, osa ei. Joitain niitä voisi kotiinkin ostaa, eivät vaan ole mitään ihan ilmaisia. Mutta silloin tällöin.

– Posted using BlogPress from my iPad

2 kommenttia


  1. Löysinpä blogisi ja jään seuraamaan… samassa junassa kun ollaan. Onneksi pääsit sairaalasta, se on niin masentava paikka, sairastuu lisää silkasta kurjuudesta… pah. Tsemppiä lääkärikeikalle!

    Vastaa

  2. Wow, nainen, sulla on todella kauniit silmät! Onhan ne aiemminkin nähty, mutta tuossa kuvassa ne vangitsevat :).

    Vastaa

Vastaa