Kunhan mietin

Nyt olen jo siinä vaiheessa, että syöpä ei pyöri mielessä edes päivittäin. Olen saanut sen heitettyä taka-alalle. Toisinaan se muistuttaa itsestään niin, että leikattua puolta nipistelee ja kiristelee. Normimenoa, en moisesta huolestu. Mikään ei ole näppituntumalla muuttunut, siellä se rasvanekroosipatti möllöttää saman kokoisena samassa paikassa. Nou hätä. Joskus maaliskuussa on sitten puolivuotistarkistus, näppituntumalla omassa terveyskeskuksessa, syksyllä sitten mammo ja ultra.

Toisinaan sitä törmää erikoisiin tilanteisiin. Ilmeisesti se, että on sairastanut rintasyövän antaa ihmisille vapaat kädet avautua asiasta jos toisestakin. Jännää on se, että keskustelu menee jotenkin näin: ”Mä kuulin, että sulla oli rintasyöpä. Kuule mullakin on ollut ongelmia näiden mun rintojen kanssa, mitä luulet oisko se jotain syöpään viittaavaa?” No, mä en ole lääkäri, enkä muutenkaan asiantuntija aiheesta, sattui vaan niin paskasti, että mulle napsahti syöpä, joten en tiedä. En oikeen ole muutenkaan innokas keskustelemaan aiheesta, varsinkaan kaupan hedelmäosastolla. Vaikka sitä itsellä on syöpä ollut ja siitä kutenkin ihan reippaasti kerron, niin en ehkä kuitenkaan ole kaikkien tisseistä kiinnostunut. Onhan se vähän ikävää olla tämmöinen tylsimys. Mutta johonkin se raja on vedettävä.

Myös nämä ”Oletko tietoinen mikä on viisivuotisennusteesi?” Jaa, että mikä?! Vanhaan neuvostotyyliin, viisivuotissuunnitelma?! En ole moista tehnyt, enkä moista ennustetta kysellyt. Vaikka sellainen mulle olisi kerrottu olisi se luultavasti yhtä luotettava, kuin se, että julistan voittavani lotossa tänä iltana. Ei kukaan, ei lääkäri, eikä tietokoneohjelma voi sanoa oletko elossa vai kuollut viiden vuoden päästä. Toki toivotaan, että elossa ollaan, mutta sen verran on noita mahdollisuuksia päästä hengestään, että ihan yhtä hyvin sitä voi olla kuollut, eikä todellakaan mihinkään syöpään. Seuraavan kerran kun kävelen suojatien yli, voin jäädä auton alle ja kovin moni on kotiinsakin kuollut, sänky se vasta vaarallinen paikka onkin. Joten minä en tuhlaa aikaani enkä energiaani sen murehtimiseen, että olenko viiden vuoden päästä elossa vai kuollut, minä elän nyt ja nautin elämästäni.

”Entäs jos se sun syöpä leviää?” Mikä syöpä? Ei mulla ole enää syöpää, se leikattiin pois ja hoidettiin. Olen terve kunnes toisin todistetaan. Toki jos jollekin solutasolle mennään, voi hyvinkin todennäköisesti jossain kropan uumenissa olle uinuvia syöpäsoluja, jotka vaan odottavat heräämistään. Murehdinko tästä? No en. Olen ehkä tyhmä ihminen, mutta mä en todellakaan kuvittele, että mun hoidettu syöpä ykskaks lähtee räjähdysmäisesti leviämään. Se ei ollut levinnyt ja oli hyvin kompakti kasvain, joka saatiin pois, that’s it. Mutta tässäkin asiassa jokainen ajattelee tyylillään ja toimii sen mukaan. Mä en vaan jaksa turhaa stressiä ja murhetta. Elämä on tehty elettäväksi, ei murehdittavaksi. Mikä on hoidettu, on hoidettu ja jos toinen kierros tulee, sitten eletään sen mukaan. Tää on mun filosofiani tässä.

Hoitojen ollessa päällä, itketti välillä se, että hiukset lähti. Turhamaista, tiedän. Mua lohdutettiin sillä, että kun hiukset alkavat kasvamaan tulee entistä paksumpi ja ihanampi tukka. No tuliko? Kilin kellit, mitään paksua tukkaa tullut. Kalju paistaa hentojen hahtuvien alta. Pipo/huivi päässä hiippailen edelleen. Tää on ainoa asia, joka mua toisinaan masentaa, välillä ihan kunnolla. Olisi tuosta kaikesta paskasta voinut edes se kunnon tukka kasvaa. Peruukin tilaaminenkin on ollut mielessä, sellaisen kunnon sähäkän peruukin, ei mikään tylsän, joka mulla on tuolla kaapissa.
2014-12-19 15.59.25

No joo, hiuksetkin on aika toissijainen juttu, jos nyt niin ajatellaan. Pitää vaan ajatella positiivisesti, että nyt on hyvä syy ostella kivoja huiveja ja kietoa niistä hauskoja turbaaneja päähän.

Mitä mä tällä kaikella jaarittelulla haluan sanoa. Ehkä sen, että ei kannata murehtia, entäs jos, vaan paahtaa menemään eteenpäin. Mulla on isoja suunnitelmia tulevaisuudelle, toivottavasti niitä pääsen toteuttamaan ja heti kun jotain oikeasti selviää niiden suhteen kerron toki teillekin. Mutta sanotaan, että iso riski ja harppaus melkein tuntemattomaan olisi edessä, mutta se olisi onnistuessaan niin kovin palkitsevaa!

Rakkautta,
Tanjanimmari

1 kommentti


  1. Hyvä, asenne sinulla on kohdillaan ja aina maailmaan mahtuu niitä, jotka eivät ajattele mitä suustaan päästävät. Terveitä ollaan niinkauan kuin toisin todistetaan, se on hyvä lähtökohta. Hyvää tulevaa vuotta sinulle.

    Vastaa

Vastaa