Lintsipäivä

Vietettiin Lintsipäivää ”suurperheenä” 🙂 Neidin lisäksi, oli mukana Neitä vuoden vanhempi serkku S, kuvassa punaisessa lippiksessä. Lintsipäivän sponssasi Nörtin työpaikka ja se tarkoitti muutaman tunnin ilmaista iloittelua huvipuistossa. Aamu oli kylmä, kuten Nörtistä voi ensimmäisessä kuvassa päätellä. Neidit olivat odottavalla mielellä. Hyvin jaksoivat huvitella ja varsinkaan meidän Neidin päätä ei palele missään laitteessa. Mitä hurjempi vekotin, sen innokkaammin sinne oltaisiin menosa. Tosin meidän fossiillien fysiikka ei enää anna myöden ihan mahdottomia hurvitteluja, joten siihen oli tyytyminen, ettei ihan jokaiseen vekottimeen voi mennä.

Onneksi päivä lämpeni, niin päästiin testaamaan HurjaKuru ja toki siinä kastuttiin. No, kyllä kesä kuivasi sen aika nopsaan. Nörtti hurvitteli Neitien kanssa ja mä viihdytin itseäni ja räpsin kuvia ja söin sen perinteisen kermavohvelin. On se vaan aina yhtä hyvää, mutta yksi kesässä riittää, muutenhan niihin voisi vaikka kyllästyä.

Narua vedettiin ja hattaraa ja paukkumaissia syötiin sekä juotiin hilejuomaa. Kunnon huvipuisto touhua siis. Auton takakontissa odotti kylmälaukullinen eväitä ja pieni piknik oli tarkoitus pitää Seurasaaressa, jonne suuntasimme seuraavaksi. Linnanmäellä alkoi serkku S olemaan jo hieman väsynyt, eikä loppuajasta oikein viitsinyt mennä mihinkään, mutta kun kerran oli sitä mieltä, että jaksaa Seurasaareen lähteä, niin sinne suuntasimme.

Vastaa