Mites meni noin niinku omasta mielestä?

Oli sitten vähän erilainen tuo meidän Britannian reissu, kuin mitä suunniteltiin. Olenpahan taas uutta kokemusta rikkaampi, vaikka lienee paikallaan todeta, että tämän kokemuksen olisin voinut jättää kokematta. Kävin testaamassa skotlantilaisen ensiapupolin toimintaa ja voin todeta kokemuksen olevan varsin positiivinen, vaikka siltä ei ehkä juuri silloin tuntunutkaan.

Kaikki alkoi jo perjantaina, joka oli meidän kolmas matkapäivä ja se päivä, jolloin tehtäisiin päivän retki Ylämaalle. Retki meni oikein mainiosti ja siitä lisää myöhemmin, mutta retken lopussa alkoi olo olemaan aika kurja. Luulin sen johtuvan siitä, että autossa ei toiminut ilmastointi ja aurinko paistoi koko päivän suoraan ikkunasta ja oli aivan tuskaisen kuuma. Olon vaan pahetessa aloin epäilemään kinkkuleivän olleen huono. Kun saavuttiin Edinburghiin piti pistää aika rivakasti töppöstä toisen eteen, että ehti hotellille ja samantien pää pönttöön ja oksentamaan. Nörtti kipaisi naapurikaupasta limua ja suolakeksejä ja ihme kyllä ne pysyivät sisällä, joten oletin homman olevan sillä selvä.

Lauantai aamu alkoi useammalla tyhjentävällä istunnolla vessassa, eikä ruoka oikein maittanut. Käytiin kyllä aamupalalla ja sain alas tilkan kahvia, pari siivua leikkelettä ja pari lasia appelsiinimehua. Huoneessa odottelin, että miten ämmän käy ja kun olo vaikutti olosuhteisiin nähden siedettävältä, otettiin taksi ja suunnattiin eläintarhaan. Eläintarhastakin lisää tuonnempana. Koko päivänä en oikein saanut alas muutakuin mukillisen teetä ja puoli pussia popcornia. Illalla mentiin hotellin ravintolaan ja huonoahan se mun syöminen oli, puolikas annos valkosipulileipää ja puolikas annos fish & chipsejä.

Sunnuntai aamuna olo oli kohtalaisen hyvä, joten Royal Mileä myöden Holyroodhousen palatsia kohti. Kun käveltiin toista reittiä kohti hotellia alkoi olo tuntumaan taas huonommalta ja kun päästiin hotellin olin aivan horkassa ja tärisin peittojen alla. Ennen hotelliin tuloa hain Pret-a-mangerista ihanan pestokanasalaatin, josta söin osan. Nörtti lähti tuliaisia ostelemaan ja mä jäin peittosiin. Olo huononi koko ajan. Nörtti tuli ja toi tullessaan Piemakers piirakkapuodista ihanan kana-sienipiirakan. Söin siitä puolet ja ryntäsin vessaan oksentamaan. Oksentelua ja yökkimistä jatkui sitten koko yön tunnin välein aina aamuun asti. Edes vesitilkka ei pysynyt sisällä. Lopulta yökin vaan ihan tyhjää ja silloin ilmeisesti jostain ruokatorvesta katkesi verisuoni ja aloin oksentamaan verta. Tässä vaiheessa kello oli jotain 6 aikaan aamulla.

Nörtti lähti respaan kyselemään, että miten mut saadaan lääkäriin. Soittipa tuo NHSn 111 palvelunumeroon ja sieltä kehoitettiin ottamaan yhteyttä GP-klinikalle, josta mahdollisesti joku voisi tulla hotellille tai sitten mä voimien mukaan mennä sinne tai sitten ne määräisi mut sairaalaan. Saatiin kolmen klinikan puhelinnumerot ja kun kello tuli 8 soitettiin Edinburghin yliopiston klinikalle. Varsin miellyttävä lääkäri kyseli paljon ja varmisti, että mulla on eurooppalainen sairaanhoito kortti ja kun tuli puheeksi mun diagnoosit ja muut niin lääkäri totesi, että konsultoi kolleegojaan ja soittaa mulle takaisin kohta. Eipä mennyt kauaakaan, kun tohtori soitti ja kertoi tilanneensa mulle ambulanssin, joka veisi mut Royal Infirmary Edinburghiin, jossa saisin troppia ja nesteytystä.

Ambulanssi tuli ja kun olivat tehneet tarvittavat jutut (verenpaineet ja happisaturaatiot) kävelin ambulanssiin ja matkasin sairaalaan. Matkalla juttelin toisen ensihoitajan kanssa ja hän oli varsin kiinnostunut Suomesta ja totesi, että varmasti tulee katsomaan joku kesä keskiyönaurinkoa tänne, sillä se kuullosti varsin eksoottiselta hänen mielestä. Molemmat ensihoitajat olivat todella mukavia ja kovasti kehuivat, että puhutaan varsin hyvää englantia.

Sairaalassa otettiin kopio eurooppalaisesta sairaanhoito kortista sekä passista ja mut ohjattiin odottamaan hetkeksi. Taisin odottaa alle 10 minuuttia, niin jo oli lääkäriopiskelija kutsumassa minua ja kun pääsin istumaan kertoi hän, että laitetaan tippaneula ja otetaan verikokeet sekä sydänfilmi ja sitten pääsen sänkyyn huilaamaan. Eipä siinä montaakaan hetkeä mennyt, kun oli kanyyli käsivarressa ja muutama putki verta otettu ja hoitaja-Louise tuli ottamaan sydänfilmin. Laittoivat rannekkeen, jossa oli tarvittavat tiedot ja ohjasivat uuteen paikkaan sängylle huilaamaan.
inf

Kohta tuli Claire niminen lääkäriopiskelija tekemään tutkimusta ja haastattelemaan ja kertoi, että odotellaan vielä labravastauksia. Ihanan kohteliaita olivat ja oli mukava huomata, että pärjään myös sairaalassa lääketieteellisissä keskusteluissa englannin kielellä. Se meinaan oikeasti jännitti, varsinkin kun skotlannissa oltiin, että, miten tässä pärjätään. Hyvin pärjättiin.
IMG_1456

Viimeisenä tuli mua hoitamaan ihan mahtava tyyppi, nurse practitioner Maria. Mä en ole ihan varma mikä tuon ammattinimikkeen virallinen suomennos on, mutta on siis jotain hoitajan ja lääkärin välimaastosta. Paljon kysymyksiä ja tutkimista. Verikokeet olivat myös tulleet, krea oli mulle normaalia tasoa 114, CRP oli sitten 82, eli joku tulehdus sitä jylläsi, valkosoluarvot melkoisen matalalla tasolla. Kuulemma Skotlannissa oli rankkaa monen päivän vatsatautia liikenteessä. Kertoi, että antavat mulle pahoivoinninestolääkettä ja litran verran nestettä, jossa on tarvittavat suolot mukana. Oli jotenkin niin hauskaa, kun mua tutkittiin niin ”dear” ja ”love” esiintyivät lähes joka lauseessa. ”Would you mind to take a deep breath for me, love” Niin ihanan brittiläistä.
IMG_1462

IMG_1460

Nesteet saivat tippua aika reippaalla vauhdilla ja olo alkoi paranemaan. Eihän se mikään maailman paras ollut vieläkään, mutta yöhän verrattuna oikein mainio. Sain mukaani eprikriisin ja kopion sydänfilmistä. Myös lämpimät lähtötoivotukset Marialta ja taksilla mentiin hotellille. Kaikkiaan tuolla meni reilu kolmisen tuntia, mikä oli minusta aika sukkela aika. Siinä vaiheessa kun mut otettiin polille sisään, meidän olisi pitänyt olla junassa matkalla Lontooseen. Saatiin järjestettyä yksi lisäyö hotelliin ja Nörtti lähti selvittelemään, että miten päästäisiin sitten tiistaina Lontooseen. Meillä oli ennakkoon ostetut liput, joita ei voinut vaihtaa, mutta aivan ihana Virgin East Coast trainsin henkilö vaihtoi meidän liput seuraavan päivän junaan, ilman mitään lisämaksua. Ei päästy ykkösluokkaan, kuten edelliset liput oli, mutta sillä ei enää siinä vaiheessa ollut mitään merkitystä. Ihan mieletöntä asiakaspalvelua. Vietiin lähtöpäivänä Stacylle suklaarasia ja laitoin vielä Virgin trainsille kiittävän palautteen kyseisen tiimin toiminnasta. Helpotti meidän lomastressiä kummasti.
inrimary

Tällä pidin itseni pystyssä seuraavat päivät. Ruoka ei juurikaan maistunut, mutta tällä sai pidettyä energiatasot siedettävinä. Jotain pientä tuli maisteltua, mutta mitään suurempaa en syönyt ennen kuin vasta viikoloppuna kotona. Eli melkein viikon eli nesteillä ja satunnaisilla pienillä annoksilla ruokaa.
OriginalPhoto-484493848.051217

Viikko ollan tosiaan oltu kotona ja pari päivää on ollut sellaista, ettei vatsaan ole enää sattunut, eikä missään vaiheessa ole ollut huono olo. Väsymystä on vielä, mutta sekin alkaa hiljalleen helpottamaan. Kaikesta huolimatta reissusta jäi ihan positiivinen fiilis, vaikka vielä kaiken muun lisäksi, jouduttiin hommaamaan uusi hotelli Lontoossa, kun matkatoimiston kautta varattu ja maksettu hotelli osoittautui melkoiseksi lääväksi. Mutta kunhan tässä jaksan, kirjoittelen lisää ja kuviakin on luvassa. En voi kylliksi kiittää mun ihanaa, pitkämielistä Nörtti-rakasta, joka jaksoi rampata lähikaupassa hakemassa niin lääkkeitä kuin milloin mitäkin mitä mun sattui tekemään mieli.

XOXO
Tanjanimmari

3 kommenttia


  1. Onpahan ollut kokemus! Onneksi sairaalahenkilökunta ja Nörtti ovat toimineet loistavasti!

    Vastaa

    1. Oli kieltämättä aika mielenkiintoinen kokemus. Näin jälkeenpäin ajateluna, ei mitenkään huono juttu. Tosin yritinhän mä koko ajan olla sitä mieltä, että ei tässä mitään hätää ole… Onneks muut oli mua viisaampia.

      Vastaa

Vastaa