Olen suvaitsematon ihminen!

sidukka
Olen monesti sanonut, että syöpään sairastuminen ei muuttanut minua mitenkään. En siis kokenut mitään ahaa-elämystä minkään suhteen, en löytänyt mitään henkistä puolta itsestäni. En koe olevani millään tavalla parempi ihminen kuin ennen syöpää. Mutta olen huomannut muuttuneeni.

Minusta on tullut suvaitsematon ihminen. En suvaitse suvaitsemattomuutta, en sitä, että tarkoituksena on tuottaa toiselle pahaa mieltä. En suvaitse sitä, että ”minä” tulee ensin, jolloin rynnitään ja tönitään ja viedään monta paikkaa bussissa, niin että muut matkustajat joutvat seisomaan. (Viime viikolla, eräs henkilö istui penkillä, piti reppuaan viereisellä penkillä ja oikaisi kuraiset jalkansa vastapäiselle penkille. Sen verran oli ruuhkaa siihen aikaan, että jokunen ihminen joutui seisomaan.) En suvaitse sitä, että nettikeskustelujen tarkoitus on nykyään tuottaa toisille pahaa mieltä ja tarkoitus on lytätä muut keskustelijat. Tätä tapahtuu niin nimettöminä foorumeilla kuin ihan omalla nimellä ja naamalla Facessakin. Joskus tuntuu, että kun erehdyt toivottamaan hyvät huomenet, niin jo on siitäkin jonkun päivä pilalla. Maailma oilisi niin paljon parempi paikka, jos ihmiset eivät nipottaisi turhasta, niin kuin minä tässä nyt. Mutta mä nyt olenkin tämmöinen kukkapipatäti, jolla on pipa turhan kireellä.

Mä olen miettinyt, että johtuuko tämä mun suvaitsemattomuuteni siitä, että kun itsellä alkaa olemaan asiat suhteellisen mukavasti, niin olisi kiva jos muillakin olisi niin asiat. Vai johtuuko se siitä, että oon vielä toipilasvaiheessa ja ihan kaikkea ei aina jaksa, esim koulussa väsyn jo pelkkään meteliin, koneet pauhaa ja monta ihmistä on yhtäaikaa äänessä.

Vaikka itse olen tällä hetkellä aika väsynyt, niin yritän joka päivä etsiä niitä pieniä iloja elämästäni. Sellaisiakin, jotka muiden mielestä ovat ihan typeriä, jopa naurettavia, mutta joista itselle tulee hyvä olo. Niitä muuten on yllättävän paljon. Yritän pitää kaiken keskellä sen pienen onnellisuuden yllä, se helpottaa elämääni kummasti. Kunhan kevät etenee, sää lämpenee, saa pakata talven kellarikomeroon ja kaivaa kesän esiin, olen varma, että väsymskin katoaa.

Yritän muistuttaa itselleni, että syövästä toipuminen vie yhtä pitkään (ellei pidempäänkin) kuin hoidot, joten alkutaipaleella ollaan vielä. Ei kannata vaatia itseltään liikoja niin henkisesti kuin fyysisestikään. Viime viikolla kuulin kahteen otteeseen, että näytän mahdottoman hyvinvoivalta ja hyvältä. Olo olikin mitä loistavin tuolloin ja ihanaa, että se näkyy päälle. Kyllä tämä vielä tästä iloksi muuttuu.

Eilen oli tosi väsynyt ja ”oksensin” kaiken negatiivisuuteni tänne blogiin. Myöhemmin illalla ison onnellisuudenpuuskan aiheutti tämä:
oho

2 kommenttia


  1. Kirjoitit fiksusti. Silti mulle jäi päällimmäisenä mieleen siiderihimo. Tuon korkin vuoksi. Anna itsellesi aikaa. Tsemppiä toipumiseen!

    Vastaa

    1. Toi siideri ON hyvää, etenkin se luomuversio!

      Vastaa

Vastaa