Rumpumeditaatio

(Ei tartte kattella Hitchcockin Lintuja, kun kattelee noita naakkaparvia!)

Olin eilen rumpumeditaatiossa ensimmäistä kertaa elämässäni, mutta toivottavasti se ei ollut viimeinen kerta. Oli kyllä ihan älyttömän hieno kokemus. Ensimmäisen rummutuksen aikana olin lähinnä kuullostelevalla mielellä. Sitä ei varmaankaan uskaltanut lähteä täysillä mielen vietäväksi.

Toisella rummutuksella lähdin matkalle. Annoin rummutuksen viedä mennessään ja äkkiä huomasin, että jalat olivat polviin asti jääkylmät, vaikka olin kääriytynyt lämpimään fleece-huopaan. Näin itseni seisomassa polvia myöden metsälammessa ja vesi oli kylmää. Ympäristö oli kaunis, valo siivilöityi puden oksien välistä ja oli hiljaista. Vesi kimmelsi ja ihana vihreys ympäröi minut. Vaikka jalkoja paleli, niin olo oli hyvä ja turvallinen.

Palava salvia tuoksuu ihanalle.

3 kommenttia


  1. Heips! Ihania kuvia täällä blogissasi ja näitä lintuja mie ihan raakastan. =)
    Asutaankos me samoilla seuduilla kun olit tunnistanut autiotalokuvani? =)
    Se sijaitsi tässä aika lähellä…
    On tosiaan surullista että se tontti on nyt kuin mitään pihapiiriä ei olisi koskaan siinä ollutkaan.

    Vastaa

  2. Kyllä mie veikkaan, että samoilla seuduilla asustellaan. Itse olen asunut täällä koko ikäni enkä kyllä ihan heti muuttaisi pois. Vaikka joskus teini-iässä koko kaupunki (silloin kylä :-)) tuntui ihan liian pieneltä ja oli hinku lähteä, niin nykyään en lähtisi. Onhan tämä talvella hieman harmaa ja kurja, mutta ihanan vihreä kesällä ja täältä saa kaikkea mitä ihminen tarvitsee.

    On se todellakin surullisen näköinen iso, avara tontti. Noinkohan siihen kukaan edes rakentaa. Epäilen.

    Vastaa

Vastaa