”Se aika vuodesta”

Valvoin yöllä ja mietin. Mietin mitä kirjoittaisin, se on taas se aika vuodesta, että se suurin ahdistus hiipii sieluun. Eilen näin ensimmäisen kerran Arttu Wiskarin Ikuisesti kahdestaan-musiikkivideon ja pääsi iso itku. Yleensä en ole tykännyt kyseisen muusikon tuotannosta, mutta nyt osui ja upposi.

Mieli tekisi lähteä ensi viikonloppuna luomu- ja lähiruokamessuille ja käydä samalla kädentaidot-messuilla, mutta en jaksa sitä lapsihelvettiä, kun yhtäaikaa on myös lapsimessut ja kun sen tungoksen on kerran kokenut ei sitä halua kokea toista kertaa. Jätän siis väliin.

Turha on kommentoida, että onhan elämässä muutakin, no totta kai on, en minä sitä väitäkään. Suruni tässä aiheessa on täysin oikeutettua ja se kuuluu minulle, ei kenellekään muulle. Olisin kovasti halunnut olla äiti omalle lapselle, nyt on tuo Keskenkasvuinen aina välillä lainassa. Silloin voidaan olla prinsessoja ja höpöttää tyttöjen juttuja, joita isi ei tajua. Mutta ei se ole sama asia… jos olisi se lottovoitto tullut, niin oltaisiin varmaan jo odottamassa adoptiolapsesta tietoa, mutta sekin on vain se kaukainen haave.

Toki toukokuun toista sunnuntaita juhlin, sillä on minulla äiti. Minulla on maailman paras äiti, joka on kovin rakas minulle! Se on juhlimisen arvoista jo se ja eiköhän tänä vuonna tule mukava vieraskin tuona päivänä.

Tämä teksti nyt vain siksi, että jos en ihan kauheasti jaksa innostua/kiinnostua jokaisesta lapsiaiheisesta kuvasta tai päivityksestä Facessa tai jos en jaksa kauheasti kuunnella mitä ne muksut ovat taas tehneet, niin tiedätte mistä se sitten taas johtuu.

Kyllä tämä taas tästä… aina ennenkin se on mennyt ohi!

TTFN

Vastaa