Se suunnittelee ja haaveilee

Matkustaminen on ihanaa, varsinkin kun se on loppujen lopuksi niin harvinaista herkkua meidän perheessä. Toki viime vuonnakin matkustin Tukholmaan pariinkin otteeseen, mutta jotenkin en osaa asennoitua, että laivalla humalaisten kanssamatkustajien toilailujen seuraaminen oli sellaista matkustamista, josta ihan hirveästi haaveilen. Enhän pidä laivamatkailusta muutenkaan, mutta Tuhkolmaa rakastan!

Iso osa matkustamista on suunnittelu ja fiilistely…miten ihanaa on ottaa matkaopas kainaloon ja mennä viltin alle lämpimään ja selailla oppaan sivuja. Katsella kuvia ja miettiä, että olisikohan tuo kiva paikka vai kenties tuo. Miltä kuullostaisi muutaman tunnin kanavaristeily, jolloin saisi vain leppostella ja nauttia maisemista! Piknik puistossa, patonkia, juustoja, valkoviiniä, limsaa, croisantteja, suklaapullia ja muita herkkuja, ei hullumpaa sekään.

Päätettiin olla ottamatta Pariisin museopassia. Näin ei ole ”pakko” mennä museoihin ihan vaan siksi, että tulisi käytettyä museopassia koko rahan edestä. Nyt voi sitten mennä just niihin paikkoihin mihin huvittaa ja jos ei huvita, niin sitten on menemättä! Loistavaa Pariisissa on se, että lähe poikkeuksetta Neiti pääsee museoihin ilmaiseksi!

Sinällään mitään ennakko-odotuksia tai suuria haaveita ei minulle tuolle reissulle ole. Oikeastaan eniten toivon, että Neiti tykkäisi. Tässä reissussa on niin monta ensimmäistä tuolle meidän Neidille, että ainakin monta uutta kokemusta Neiti saa. On ensimmäiset hotelliyöt meidän kanssa, on ensimmäinen lentomatka, on ensimmäinen ulkomaanmatka muualle kuin lähinaapuriin! Kaunis kesäinen ilma ei olisi pahitteeksi, sillä vaikka en minnekään muualle pääsisi, niin minulle riittää, että mulla on kamerat mukana ja Pariisi ympärillä ja sen verran mustavalkofilmiä, että riittää 🙂

 

 

Kolme vuotta sitten kesällä sattuin aivan vahingossa huomaamaan mielenkiintoisen dokumenttisarjan: Kuvia Kadonneesta Ajasta, jossa kerrottiin rikkaasta ranskalaisesta Albert Kahnista, joka rahoitti valokuvaajien reissuja ympäri maailman 1900-luvun alussa ja näin keräsi yli 70000 värinegatiivin arkiston mitä luultavimmin ensimmäisistä värivalokuvista. Ihmeen kaupalla autokromit säilyivät ehjinä sotien melskeissä ja ne on nyt edelleen samssa paikassa, Kahnin kotona, jossa toimii nykyään museo. Tänä vuonna näyttely käsittelee Mongoliaa ja tätä odotan ehkä eniten tuolta reissulta. Kolme vuotta olen odottanut mahdollisuutta vierailla tuolla museossa. Toivottavasti siellä olisi vedoksia myytävän lempikuvistani, se jää nähtäväksi, mutta varmaa on, että jotain sieltä mukaan tarttuu! Museon ympärillä on kuulemma mitä lumoavin puutarha, joten sielläkin tulee käytyä.

 

Metroliput on mietitty ja enää tarvitsee ne tilata. Ranskalaiset prepaid-liittymät on tilauksessa kohtapuoleen. Muutamalle päivälle otetaan myös hop on / hop of-kiertoajelubussikortti. Tuo helpottaa suurimpien nähtävyyksien katselua runsaasti ja ajateltiin, että ensimmäisenä Pariis päivänä voisi Neidin ajeluttaa koko reitin läpi, niin Neiti näkisi hieman kokonaiskuvaa kaupungista!

Kengät pitää hankkia kunnolliset. Kivat ja mukavat sandaalit varmaankin. Tavoitteena olisi vähemmä rakkoja jaloissa kuin edellisellä kerralla. Ensimmäisen Pariisi päivän jälkeen jaloissa oli yhteensä 11 rakkoa ja suurimmat ostokset Pariisissa keskittyivät apteekkien rakkolaastarihyllyihin 🙂 Kuvassa lepuutellaan jalkoja Jardin des Tuileries-puistossa!

 

Toivottavasti se aamu on kaunis ja lämmin,  kun pääsen vihdoin astumaan Cimetière du Père-Lachaisen portista sisään. Silloin edessä avautuu kaunis, hijainen, romanttisen surllinen maailma. Jossain kaukana kaupungin melu, ympärillä rauha. Tiedän, että tällä kertaa voin käyttää tuolla rauhassa kaiken tarvitsemani ajan. Minä ja kamera. Voin kertoa Neidille asioita haudoista ja niissä lepäävistä ihmisistä, keitä he olivat ja miksi he ovat tärkeitä minulle. Käyn ostamassa portin vieressä olevasta kukkakaupasta muutaman ruusun ja nyt kukaan ei sano minulle: ”That is such a stupid idea!” Viimeks näin totesi seuralaiseni, joten kukkakaupasta ostettiin vain kartta hautausmaalle. Nyt saan fiilistellä ihan niin paljon kuin haluan, kukaan ei naputa kelloon, että olisi jo kiire seuraavaan paikkaan. Nyt meillä on aikaa!

 

 

 

 

Jos sitten muutama sana muusta kuin Pariisista, kun kuuluu tähän elämään muutakin. Tänään olisi päivä, jolloin pitäisi olla kovin valveutunut ja höpistä harvinaisista sairauksista. No, mulle riittää se, että olen omani selättänyt ja elämässä on huomattavasti enemmän sellaisia asioita, joiden kunniaksi voisin päivää viettää, sairaus ei kuulu sellaisiin. En halua keittää pullakahvia siitä ilosta, että satun nyt olemaan harvinainen.

Voisin keittää ne pullakahveet vaikka siitä ilosta, että olen todellakin sairaan harvinainen, koska maailmassa on vain yksi ainoa minä! Tänään keskityn mielummin mukaviin asioihin, kuten siihen, että muutaman tunnin päästä tulee toiseksi vanhin V-kummityttöni kylään ja silloin taas salamavalot räpsyvät! Ihanaa, kun lapset itse jo suunnittelevat, että mitenkäs tänään voitaisiin olla kuvauksissa!

Jos muuten näkisitten tän meidän työhuoneen nyt, niin voisitte luulla, että ollaan taas muuttamassa. Mikä ihme siinä oikeen on, että kun tehtiin aivan järjetön karsinta kaikessa kamassa kun muutettiin, niin siltikin nyt on kirpparille lähdössä taas muuttokuormallinen kamaa. No, parempi niin, jokainen meille turhista kamoista saatu euro on plussaa meidän matkakassaan!

Tähän loppuun vielä pieni makupala siitä mitä kesällä on tiedossa: Fantillusion

 

Vastaa