Siida

Tosiaan ajettiinkin sitten hieman pidemmälle kuin Tankavaaraan. Samoilla istumisilla kurvattiin Inariin ja Siidaan, eli saamelaismuseoon. Tuollakin olen joskus pienenä tyttönä käynyt. Nykyäänhän paikka on aivan eri näköinen kuin mitä se oli silloin josku 1980-luvulla, kun mie tuolla olen käynyt.

Siidassa oli perusnäyttelyiden lisäksi esillä protestitaidetta Kallakista, mielenkiintoisia kaikki näyttelyt. Kierrettiin niistä jokainen ja tietysti vielä ulkomuseoalue. Kyllä siellä saa aikaa kulumaan. Keskenkasvuinen kyseli minkä ehti ja mie yritin parhaani mukaan vastailla, mikäli tiesin jotain asioista kertoa. Eniten kysymyksiä herätti poron vasa, jolla oli puukko korvassa. Kerroin sitten poroerotuksista ja korvamerkeistä.

Itselle jäi ehkä parhaiten mieleen ulkomuseoalueella ollut Mirhamintupa, vanha käräjätupa, joka on sijainnut Kittilän ja Inarin rajalla ja joka on ollut oikeudenkäyntipaikkana vielä 1905. Yksi tuvan hirsistä oli muita pidempi ja koukkumaiseksi veistetty, siihenpä sai hyvin rötöstelijän kiinni, kun rangaistusta annettiin. Tuvan seinillä on myös paljon tuomiotaan odottaneiden henkilöiden tekemiä kaiverruksia.

Mainninnan arvoinen on myös Siidassa oleva Sarrit (mustikka) kahvila. Sieltäpä saa pikkupurtavan lisäksi lounastakin ja niiden munkit ovat hilpeän mallisia ja ihan tajuttoman hyviä! Ystävällinen palvelu on myös iso plussa!

Vaikka matkaa kertyi niin myös Keskenkasvuisen mukaan kannatti käydä.

siida29

siida2

siida3

siida4

siida7

siida9

siida11

siida12

siida13

siida15

siida16

siida17

siida18

siida19

siida21

siida22

siida23

siida24

siida26

siida27

siida28

IMG_7685

3 kommenttia


  1. Mäkin olen varmaan käynyt tuolla joskus 80-luvulla luokkaretkellä. Hämärä muistikuva asiasta…

    Vastaa

  2. Siida on rakennettu vasta 1990-luvun lopulla. Ja tiedän sen siitä, että asun melkein vieressä. Eli jos ootte 80-luvulla käyneet, niin silloin oli pelkästään tuo ulkoilmamuseo.

    Vastaa

    1. Taisi olli silloin aikoinaan nimeltään ihan Saamelaismuseo. Olin joku 11-12 vuotas, joten ihan kauheasti en muista, muuta sen muistan, että kylmä oli.

      Vastaa

Vastaa