Turnausväsymys

Tämä rumba alkoi reilut seitsemän kuukautta sitten ja nyt voin rehellisesti tunnustaa, että alkaa turnausväsymys vaivaamaan. Olo on ollut aika kurja, enemmän henkisesti, mutta myös fyysisesti. Mieli on ollut maassa muutamana päivänä ja pitkästä aikaa on itkettänytkin. Taisi se väsymys yllättää ihan urakalla.

Säteitä on jäljellä enää kahdeksan kertaa, ne kaikki ovat boostereita, alkavat huomenna. Sitten se olisi ohi ja pitäisi olla helpottuneen onnellinen. Toisaalta olen, toisaalta en. Eihän tässä tyhjän päälle pudota, aina on olemassa oirepoli, jonne voi soittaa jos joku mietityttää.

Sen voin rehellisesti sanoa, että tämä koko paska syöpä ei ole minua jalostanut tai kasvattanut ihmisenä, eikä se ole opettanut yhtään mitään. Tympeä vaihe elämästä alkaa olemaan ohi, onhan se yksi kokemus muiden joukkoon, mutta mitään ylevää ei tässä sairaudessa ole. Toivon hartaasti, että tätä rumbaa ei tarvitse käydä enää ikinä uudestaan.

Jotain pientä kremppaa, uutta sellaista ilmestyi ihan puun takaa tuossa iltapäivällä. Leikatun puolen kyynärtaipeeseen ilmestyi kuumottava, kirvelevä ja kutiava ihottuma. Tässä nyt olen pikku paniikissa, että onko se ruusu, vai joku muu. Toivottavasti se katoaisi yhtä yllättävästi kuin ilmestyikin. Jos ihottumaa on vielä huomennakin, näytän sitä hoitajille, ties vaikka lääkäri ehtisi kurkata sitä.

image

Kouluun palaaminenkin alkaa olla lähellä. Olen ollut yhteydessä niin opettajaani kuin kuraattoriin ja kaikki alkaa olla valmiina helmikuun alkua varten. Kyllä tässä on ollut jo kouluun ikävä!

1 kommentti


  1. Voit ainakin jo sanoa että ”paska reissu mutta tulipahan tehtyä”. Mulla vielä kolmisen kuukautta jäljellä, näillä näkymin.

    Jospa tämä olisi jonain päivänä ikävä muisto vain. Uskon kyllä, että näin käy kun pääsee kokopäiväsairastamisesta taas normielämän syrjään kiinni. Onnea ja menestystä opintoihisi!

    Vastaa

Vastaa